Naps äänitys päälle!

Säveltäjyys on nyt esillä. Taideyliopiston ArtsEqual –hanke ja SÄPE, eli Metropolia Amk:n, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Helsingin yliopiston yhteinen säveltämisen pedagogiikan koulutus, nostavat esiin musiikin luovan toteuttamisen uudenlaisia toimintatapoja. Tähän numeroon haastattelemani Taideyliopiston tutkija Heidi Partti totesi, että häntä ei koko … Lue lisää

_dsc3424_cmyk-1

Irti säveltäjyyden myyteistä musiikintunneilla

Miltä näyttää säveltäminen kouluissa ja musiikintunneilla tulevaisuudessa? Miksi säveltäminen on pitkään mielletty joksikin yleväksi ja vain nerojen hommaksi? Tätä pohtivat tuoreessa Säveltäjyyden jäljillä – Musiikintekijät tulevaisuuden kouluissa -kirjassaan Heidi Partti ja Anu Ahola.   Taideyliopiston tutkija Heidi Partti (kuva alla) … Lue lisää

Kansallisooppera ja -baletti ovat mukana Taidetestaajissa

Vaikka tarkemmin Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeen yksityiskohtiin päästään pureutumaan vasta ensi vuoden puolella, ovat hankkeeseen mukaan valitut taidetoimijat nyt selvillä. KMO:n hallituksessakin vaikuttava Kansallisoopperan yleisötyön vastaava tuottaja Tuula Jukola-Nuorteva iloitsee hankkeesta. Oopperalla on jo pitkään tehty yleisötyötä myös lasten ja nuorten … Lue lisää

Kihelmöivän kutsun kuulen

Haastattelin tähän Unisonoon Suomen Kulttuurirahaston asiantuntijaa tulevasta Taidetestaajat-suurhankkeesta. Olettekin ehkä kuulleet tästä, kaikkien Suomen kasiluokkalaisten saattamisesta taiteen äärelle. Huikea tilaisuus mielestäni, kunhan vain niidenkin alueiden ja pienten paikkakuntien, jotka eivät ole suurten kasvukeskusten kyljissä tai muuten taiteen (automaattisessa) vaikutuspiirissä, yläkoulut … Lue lisää

skr_taidetestaajat_tunnus_orig_musta_fin

Taidetestaamisella kasiluokkalaiset taiteen pariin

Suomen Kulttuurirahasto toteuttaa yhdessä Suomen lastenkulttuurikeskuksen liiton ja Svenska kulturfondenin kanssa suurhankkeen, jossa kutsutaan kaikki Suomen kasiluokkalaiset kokemaan taidetta. Eri taidetoimijat ovat voineet hakea mukaan hankkeeseen, ja syyskuun lopulla julkistetaan mukaan valitut. Keväällä 2017 aletaan kutsua kouluja mukaan, hanke jatkuu … Lue lisää

Heli Kallio-Lampinen ja Sanna Helén toimivat Terapiatalossa ja Kumossa

Erityismusiikkikasvatuksen työpajassa musisoidaan demobändin kanssa

1.Keitä olette ja missä toimitte? Heli ja Sanna, musiikkiterapeutit ja musiikkipedagogit Terapiatalosta ja musiikkikoulu Kumosta. Teemme terapiatyötä laaja-alaisesti Kelan vaativan lääkinnällinen kuntoutuksen ja kuntoutuspsykoterapian palveluntuottajina lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Musiikinopetustyötä teemme perustamassamme musiikkikoulu Kumossa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. … Lue lisää

fullsizerender-1

Pedagoginen osaaminen jakoon musiikin luovan tuottamisen työpajassa

1. Kuka olet ja missä opetat? Rami-Jussi Ruodemäki, Jyväskylän yliopiston musiikin laitokselta valmistunut musiikinopettaja. Olen toiminut Jyväskylän normaalikoulussa alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa noin 20 vuotta musiikinopettajana ja opettajaharjoittelun ohjaajana.  Studiotyöskentely on tullut tutuksi lähinnä pää- ja lempi-instrumenttini sähköbasson varressa, mutta … Lue lisää

Musiikin helppoudesta

Haastattelin Sävelkellon keksijää Perttu Pölöstä viime vuonna erästä lehtijuttua varten. Nuori innovaattori kehitti muutama vuosi sitten Sävelkellon, joka helpottaa musiikinteorian tajuamista ihan konkreettisesti. Tästä numerosta löydätte tietoa Sävelkellon ideasta tarkemmin Nostot-palstalta. Pianonsoittoharrastusvuosinani tankkasin totisesti ja kiukulla asteikkoja, joten ne jäivät … Lue lisää

IMG_2606-3

Vuoden musiikinopettaja muistuttaa itse musiikin kokemisen tärkeydestä

Terhi Oksanen valittiin KMO:n vuoden 2015 musiikinopettajaksi. Terhi haluaa jakaa tunnustuksen kaikkien musiikinopettajien kesken. Kentällä tehdään espoolaisen opettajan mukaan arvokasta työtä ympäri Suomen.   Espoon Kuitinmäen koulussa jo vuodesta 1999 opettanut Oksanen yllättyi iloisesti valinnastaan. Pääasiassa yläkoululaisia koko uransa opettaneella … Lue lisää

Kärpäsestä härkänen?

Uudet tuulet puhaltavat, kun KMOry sai uuden puheenjohtajan ja kolme uutta hallitusjäsentä. Tervetuloa mukaan! Tulokkaat esitellään tässä Unisonossa, ja uutta jäsenistöä voi myös tavata lujaa vauhtia lähestyvillä kevätpäivillä, jotka järjestetään maaliskuussa Ylen Isolla Pajalla Pasilassa. Vielä ehtivät nopeimmat parin päivän … Lue lisää