Muistatko sen hetken, kun olet ensimmäisen kerran päässyt puhumaan tai laulamaan mikrofoniin? Itse en muista. Olen tainnut olla silloin aika pieni. Viime kerran CP-yhdistyksen bändi-illan jälkeen kuitenkin tiedän, että eräs 10-vuotias pikkupoika tulee todennäköisesti tämän kertansa muistamaan. Hänelle kokemus oli ensimmäinen ja harvinaisen riemastuttava!
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen alkanut ymmärtää musiikin vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä ihmisille. On suorastaan noloa myöntää, että nuorempana olen jossain määrin suhtautunut musiikkiin niin, että sitä harrastamattomat – ihmiset jotka eivät soita tai osaa laulaa – eivät voi arvostaa tai ymmärtää musiikkia samassa määrin kuin minä tai musiikkia harrastavat ystäväni.
Myöhemmin, luokan- ja musiikinopettajaopintojeni ohella olen työskennellyt liikuntarajoitteisten ja kehitysvammaisten henkilökohtaisena avustajana ja saanut näin seurata heidän elämäänsä hyvinkin läheltä. Musiikilla on monen elämässä aivan erityinen asema. Jos minun pitäisikin listata asioita, jotka ilahduttavat ja merkitsevät näiden ihmisten elämässä, olisi musiikki listan kärkipäässä. Monelle, erityisesti liikuntarajoitteiselle soittaminen tai laulaminen on kuitenkin ”liian vaikeaa ja hidasta – lähes mahdotonta”, minkä vuoksi monet heistä uskovat tähän ja lakkaavat yrittämästä. Monien kohdalla harrastaminen on jäänyt myös siksi, ettei lapsen erityistarpeeseen vastaavia opettajia tai tiloja ole saatavilla. Veikkaisin, että harvalla soitonopettajalla on kokemusta vaikkapa puhumattoman lapsen tai nuoren opettamisesta.
Kerran erään perheen reipas nuori poika pyysi minua katsomaan kirjoittamiaan lyriikoitaan ja säveltämään niistä biisit. Sävellystyö aloitettiin ja puolen vuoden kuluttua saimme käsiimme kahden kappaleen uunituoreen demon! Sanoitukset todella olivat laulujen arvoiset. Soitimme muutaman ystäväni kanssa instrumenttiosuudet raidoille ja laulut äänitettiin jälkikäteen ihan oikeassa studiossa. Graafisesti lahjakkaat sukulaiset kuvasivat ja suunnittelivat vieläpä levykannenkin! Tämä nuori sanoittaja- ja laulajalupaus oli ikionnellinen. Sinä jouluna ystävät ja sukulaiset saivat postissa ainutlaatuisen joululahjan.
Myöhemmin saman perheen äidin kanssa keksimme järjestää CP-vammaisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen yhteisen bändisoittoillan. Tämäkin projekti laitettiin käyntiin. Nyt olemme järjestäneet jo kaksi tapahtumaa. Hitaus tai vaikeus eivät ole esteenä, vaan kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan. Bassoa voivat hyvin soittaa samanaikaisesti sekä äiti että tytär ja rumpuja voi olla soittamassa kerralla kolmekin liikuntarajoitteista muusikkoa – iPadien ja syntikoiden luomista mahdollisuuksista puhumattakaan. Soitto soi ja kaikilla on hauskaa!
Sykähdyttävän elämyksen koin, kun vierailin Helsingissä Markku Kaikkosen ja Kaarlo Uusitalon luotsaamassa Resonaarissa vuosi takaperin. Siitä lähtien olen harkinnut vielä jonain päivänä perustavani ”Resonaarin” myös Turun seudulle. Bändi-iltojen perusteella oppilaitakin olisi jo jonossa.
Elina
Kuvat: Elina Korhonen
Kirjoittaja on valmistunut luokan- ja musiikinaineenopettajaksi Turun yliopistosta, ja haluaa nyt ja tulevaisuudessa rohkaista ihmisiä löytämään musiikista iloa ja voimavaroja elämään
Jätä kommentti