Hei te kaikki lukuvuoden viimeisiä kouluviikkoja ahertavat, musiikilla sielunne, korvanne ja opetusluokkanne täyttävät tärkeän työn tekijät. Terveisiä saaristosta!
Musiikinopettajaopiskelijan elämän hyvä puoli on se, että koulu loppuu jo huhtikuussa, jolloin toukokuun alussa on jo aikaa pienelle lomailulle ennen kesätöitä. Niinpä minä kirjoitan tätä lukuvuoden viimeistä blogitekstiä saaristokesäkotimme aurinkoiselta terassilta pitkästä aamukahvista ja lintujen äänistä nauttien. Meri kimmeltää, tuoksuangervon, kurtturuusun ja syreenin silmut aukeavat melkein silminnähtävällä vauhdilla, ja mies ja koirat nauttivat auringon lämmöstä kukin omassa mukavassa paikassaan. Eilen tarkeni koko päivän shortseissa ja topissa, tänään annan auringon lämmittää villapaidan läpi, kunnes menen puutarhahommiin eli saaren hyötykuntosalille.
Kun on taas monta kuukautta saanut ahertaa musiikin, jatkuvan kaaoksen ja harmonian välillä tasapainottelun, ja kaupungin kiireen ja hälyn keskellä, luonnon äänet ovat hermoille samanlaista kuin syvähieronta jumittuneelle kropalle. Aistit saavat enemmän tilaa toimia ja mieli ehtii kunnolla havaita kaiken, mitä keho aistii. Energiaa vapautuu tässä ja nyt olemiseen. Aivan kuin pääsisi pienestä pimeästä huoneesta yhtäkkiä ulos raikkaaseen, kirkkaaseen päivään. Välillä lomalle pääseminen tuntuu jopa ahdistavalta, kun psyyke ei meinaa osata irrottaa otettaan suoritusmoodista. En ihmettele lainkaan sanontaa ”vetää itsensä piippuun”, sillä siltä suoritusmoodi pitkäksi venyneenä tuntuu: kuuma, savuinen, pimeä ja ahdas paikka, jossa selviytyy vain, jos suuntaa energiansa hyvin huolellisesti oikeisiin asioihin. Ja kun piipusta vihdoin pääseekin pois, ympärillä olevat kirkkaus, tila, tuoksut, äänet ja värit tuntuvat lähes yliluonnollisilta. Ja kuitenkin niistä tässä elämässä on kyse. Maailmasta meidän ympärillämme, maailmasta jossa olemme. Maailmasta jonka me aistimme, kun annamme aisteillemme siihen luvan ja tilan.
Niin kuin monissa afrikkalaisissa kulttuureissa elämä ja musiikki ovat synonyymejä, minä koen tuota kaiken äänen ja olemisen yhteistä värähtelyä nyt saaressa ja tunnen, miten minusta tulee yhtä harmonisen ympäristöni kanssa. Fi-Fikin, joka yleensä pelkää koiria, on niin haltioissaan saaren rauhasta, että ratsastaa riemuissaan Vilppu-koiran selässä kimalaisia metsästäen. Fi-Fi myös kirmailee rantakallioilla ja laulaa yhdessä tiirojen ja haahkojen kanssa. Pikku laulajaklovnini taitaa osata lintujen kieltä, sen verran uskottavalta tuo vuoropuhelu näyttää ja kuulostaa. Oman pesänsä Fi-Fi on tehnyt terassin eteen vuorenkilven lehdelle, jolla se makoilee tuijotellen taivaalle ja siemaillen kastevettä viimekesäisestä kaislasta askartelemastaan mukista. Elämä on leppoisaa, ja tähän voisi vaikka tottua.
Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille ihanaa, rentouttavaa ja voimauttavaa pian alkavaa kesälomaa! Annetaan vapautumisen tehdä tilaa uudelle niin, että syksyllä olemme taas valmiita uusiin haasteisiin.
Lämpöä, valoa ja kevään ihmeitä toivottaen,
Salla-Maria
Päivän inspiraatiomusiikin sijaan haluan vielä jakaa teille hetken vappuaaton aamuyöltä, jolloin heräsin erään erittäin maanisen talitiaisen kovaääniseen vaimonetsintä-titityyhyn. Totesin, että nyt saa kyllä talitintti mennä laulamaan kosiolaulujaan jonnekin muualle, ja kampesin itseni ylös ja ulos. Pieni ärsyyntyminen muuttui ällistyneeksi onneksi, kun ulkona minua kohtasi uskomaton äänimaisema, joka voittaa upeimmatkin sinfoniaorkesteriteokset. Kiitos talitintti, että herätit.
https://www.dropbox.com/s/4xyw3bin8mlze50/IMG_8570.MOV?dl=0
Olen Salla-Maria, kolmekymppinen musiikkikasvatuksen opiskelija Sibelius-Akatemiasta. Pohjakoulutukseltani olen musiikkiteatteritaiteilija, ja perustan pedagogiikkaani myös teatterin kautta oppimiini ilmiöihin.
Jätä kommentti