Pedagoginen osaaminen jakoon musiikin luovan tuottamisen työpajassa

fullsizerender-1

1. Kuka olet ja missä opetat?

Rami-Jussi Ruodemäki, Jyväskylän yliopiston musiikin laitokselta valmistunut musiikinopettaja. Olen toiminut Jyväskylän normaalikoulussa alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa noin 20 vuotta musiikinopettajana ja opettajaharjoittelun ohjaajana.  Studiotyöskentely on tullut tutuksi lähinnä pää- ja lempi-instrumenttini sähköbasson varressa, mutta olen ollut myös tuottajan, sovittajan ja säveltäjän rooleissa. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ajautunut myös teatterimaailmaan, jossa olen toiminut kapellimestarina ja lauluvalmentajana musikaaliproduktioissa.

 

2. Mitä oikein on luvassa Musiikin luova tuottaminen ja arviointi -työpajassasi?

Pajassa käsitellään oppilaiden musiikillisen keksinnän toteuttamista, ohjaamista ja arviointia. Luovaan tekemiseen otetaan tällä kertaa avuksi tietotekniikka iPadin GarageBand –ohjelman muodossa. Lähdin aikoinaan kehittelemään iPad –pohjaisia sävellysmetodeja kun koulumme lukiolaiset saivat laitteen henkilökohtaiseen käyttöönsä. Pajassa mennään pikakelauksena läpi biisintekoprosessi, jonka olen jakanut lukio-opetuksessa usean tunnin ajalle.

Pyrin järjestämään pajan niin, että meille jäisi reippaasti aikaa keskustelulle. Kun koolla on paljon pedagogista osaamista, sitä olisi hienoa saada jakoon. Luovan tuottamisen, harkitun säveltämisen tai hetkessä tapahtuvan improilun työkalut kiinnostavat varmasti meitä jokaista.

img_0580

3. Oppilaan musiikillisen keksimisen arviointiin jotain vinkkejä?

Luovan työskentelyn arviointi on aina haaste opettajalle. Itselläni arvio perustuu yleensä enemmän prosessiin kuin tuotokseen. Näkisin asian niin, että palautetta työstä voi antaa vaikka kuinka paljon. Numeroarvioinnissa (jos sellainen on tehtävä) kannattaa nojata reilusti oppilaan itsearvioon, mikäli itsearvio vaikuttaa realistiselta.

 

 

 

Kirjoittajan kuvaKirjoittaja on vapaa toimittaja, joka ihmettelee jatkuvasti erilaisia arkielämän musiikillisia, kulttuurisia ja sosiaalisia yhteentörmäyksiä.

Kategoriassa Nostot

Jätä kommentti