Vuoden 2016 Educa-messuja vietettiin 29.-30.1. Helsingin messukeskuksessa. Perjantaina 29.1. Koulujen Musiikinopettajat jakoi Tieto-lavalla palkinnon ja Pro Musica -mitalin ansioituneesta musiikinopettajan työstä Terhi Oksaselle. Hän oli vastaanottamassa palkintoa läheisjoukon saattamana. Palkinnon jakoivat Koulujen Musiikinopettajat ry:n puheenjohtaja Maiju Laurila ja hallituksen jäsen Hanna Akkanen.
Mikä on Vuoden Musiikinopettaja?
KMOry on valinnut nyt parina vuonna ansioituneen musiikinopettajan. Palkituksi voi kollegoiden ehdotuksesta tulla kuka tahansa erityisen esimerkillinen ja innostava musiikinopettaja. Viime vuonna palkinnon sai Pietu Halonen.
Miksi valittiin Terhi Oksanen?
Terhi Oksanen valittiin seuraavin ansioin ansioituneeksi musiikinopettajaksi 2015: Terhi on innostava, kannustava ja tarmokas. Hän on itse valmis oppimaan uutta ja alati päivittämään omaa opetustaan. Hänen tunneillaan kaikki osallistuvat…vaikka sitten harjan varsin. Hän hyödyntää mm. TVT:tä opetuksessaan ja on uusille ideoille valmis. Itsensä kehittämisen lisäksi hän on valmis myös jakamaan muille osaamistaan ja onkin toiminut kouluttajana myös muille musiikinopettajille. Koulutuksissa hänellä ei koskaan ole kiire kahvitauolle vaan hän on valmis uhraamaan aikaansa muiden tukemiseen. Terhi Oksanen on esimerkillisesti edistänyt osaltaan musiikkikasvatusta ja musiikinopettajuutta Suomessa. KMOry kiittää osaltaan Terhiä hyvästä työstä ja toivottaa tarmoa myös tulevaisuuden opetustyöhön.
Educa-messut järjestetään Helsingissä messukeskuksessa vuosittain, tänä vuonna jo 21. kertaa. Kävijämääräksi on viime vuosina vakiintunut n. 14000-15000. Messuilla oli tänä vuonna yli 330 näytteilleasettajaa, tarjolla oli kaikenlaista opetusalaan liittyvää materiaalia huonekaluista ja välineistä oppimateriaaleihin ja askartelutarvikkeisiin. Useat järjestöt ovat esillä messuilla ja kahden päivän aikana keskustelua käytiin mm. digitaalisuudesta, sosiaalisesta mediasta, työyhteisön hyvinvoinnista sekä monikulttuurisuuden mahdollisuuksista ja haasteista.
Kuvat Anna Oksanen ja Riina Havonen
Jätä kommentti