Sukellamme taas KMO:n arkistojen aarteisiin, tällä kertaa 1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen.
Taikakaluja ja itkuvirsiä
Musiikinopettajien talvipäivillä kiihkeää periaateväittelyä
”Keskustelu saavutti vilkasta – äänekästäkin – vastakaikua runsaslukuisassa yleisössä. Erottui kaksi vastakohtaista ryhmää, joista toista kutsuisimme ”orffilais-kansaninväliseksi” ja toista taas ”perinteellis-kansalliseksi” Väliryhmänä olivat sovittelevat, molempien ”puolueiden” kannanotoista kompromissin tehneet, jotka ryhmittyivät lähinnä Olavi Pesosen ympärille. Kansainvälisiä uusia linjoja musiikkipedagogiikassa ajavat uudistusmieliset kritisoivat terävässä äänilajissa laulutuntien yksipuolisuutta ja kuivuutta – ”iänikuisia valitusvirsiä” – sekä esimerkiksi uskomusta, jonka mukaan kouluhallitukseen perustettavan musiikkitarkastajan viran myötä valtaosa ongelmista selviäisi itsestään. Tällaisen ”taikauskon” sijasta suositeltiin hengen uudistumista ja koulusoittimiin pohjautuvan saksalaispohjaisen kasvatuslinjan pitkälle vietyä soveltamista oloihimme. Vastapuoli taas syytti uudistusmiehiä laulunopettajain ammattikunnan asiantuntemattomasta kritisoinnista ja huonoon huutoon saattamisesta sekä puolivalmiiden ideoiden ennenaikaisesta mainostamisesta.”
Seppo Nummi, Uusi Suomi 10.1. 1959
Koulujemme musiikinopetus – rytmikasvatusta vai kulttuurikasvatusta?
”Rytmikasvatus tarjoaa epäilemättä ihanteellisen lähtökohdan muusisessa kasvatuksessa. Epäilemättä lapset kokevat myös aitoa musisoimisen iloa oikein ohjatuissa improvisatorisissa yhteisesityksissä. Mutta tästä on pelottavan pitkä matka länsimaisen musiikinhistorian kehitykseen ja sen suurimpien saavutusten ymmärtämiseen. Päästäänkö suunnitellun ohjelman puitteissa koskaan käsiksi itse pääasiaan, taidemusiikin ilmiöihin.”
”Taloudellisiakaan näkökulmia ei voida sivuuttaa. Jos on valittavana Orff-soittimiston tai hyvän levykokoelman hankkiminen koululle, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko suurinkaan yhteisen musisoimisen ilo sen arvoinen, että voidaan uhrata opetusvälineistö, jonka avulla voitaisiin oppilaat tutustuttaa ja opettaa ymmärtämään ja rakastamaan säveltaiteen suurimpien mestareiden töitä ja erottamaan akanat jyvistä myös esittävässä taiteessa. Ja lopuksi: Kansanluonne on seikka, jonka merkitystä ei pidä aliarvioida tämänkaltaisia uudistuksia suunniteltaessa. Orffin rytmikasvatusmenetelmä vastaa käsittääkseni erinomaisesti germaanista mentaliteettia, eikä sen Saksassa saama suosio olisi muuten mahdollistakaan. Äskettäinen Gallup-tutkimus osoitti, että pieni enemmistö toivoo koulujen musiikinopetusta vähennettävän. Tähän hämmästyttävään ja samalla valitettavaan tulokseen lienee syynä koulujemme musiikinopetuksen heikko taso. Sääliksi käy Palohiemon opettajaa, joka yrittää viiden sadan kymttilänlampun valossa saada hämäläisen suutari Lempisen vakuuttuneeksi siitä, että rytmisoittimien käytön harjoittamisella on kasvattava vaikutus ja tästä syystä hänen kahdeksan lastaan joutuvat veistotunnilla opettelemaan kehärumpujen eikä esim. kirveenvarsien valmistusta.”
Olavi Kauko, Helsingin Sanomat 8.1.1960
Jätä kommentti