Uudet tuulet puhaltavat, kun KMOry sai uuden puheenjohtajan ja kolme uutta hallitusjäsentä. Tervetuloa mukaan! Tulokkaat esitellään tässä Unisonossa, ja uutta jäsenistöä voi myös tavata lujaa vauhtia lähestyvillä kevätpäivillä, jotka järjestetään maaliskuussa Ylen Isolla Pajalla Pasilassa. Vielä ehtivät nopeimmat parin päivän ajan myös ilmoittautua mukaan. Ohjelmassa on monenlaista kiinnostavaa esittelyä Ylen ohjelmistoista ja sisällöistä ja tutustumista Ylen tiloihin.
Laulu ja laulaminen mietityttävät, aina vaan. Kun haastattelin Valma & VarsiNaiset -yhtyeen perustajaa ja lauluntekijä Vilma Talvitietä tätä numeroa varten, oli sykäyttävää muistaa ja huomata, että musiikin ammattilaisellekin laulaminen voi olla haaste, kova paikka. Jonkun muun instrumentin kanssa voi parhaimmillaan, täydellisen flow’n sattuessa, sulautua yhdeksi. Mutta laulu on erottamaton osa itseä, ja laulaminen psykofyysinen kokonaisuus. Uskallan väittää, että lauluun vaikuttavat muita instrumentteja vieläkin herkemmin kaikki osatekijät niin omassa vireystilassa, mielentilassa, ja ihan fyysisessä tilassa, jossa laulu tapahtuu. Omaa lihasfyysistä koneistoa, äänihuulia ja kurkunpäätä, joissa lauluääni muodostuu, ei myöskään voi muuttaa. Jokaisella on oma, tunnistettava äänen sointinsa, kyky tuottaa ääntä tietyllä voimalla, paineella ja volyymilla.
Kuinka itse olenkaan vuosikaudet kamppaillut omassa laulussani tiettyjen ongelmakohtien kanssa, harmitellut puutteitani tai kyvyttömyyttäni tehdä äänelläni jotain, mikä ei sille luontaisesti taivu. Kuunnellut, ottanut vaikutteita, treenannut, tuskaillut, mutta myös onnistunut. Kun ikää karttuu, oppii myös arvostamaan ja hyväksymään omaa osaamistaan, omaa soundia, nauttimaan ja käyttämään sitä kokonaisvaltaisemmin.
Toisaalta muistelen, että nuorena sitä heittäytyi minkä tahansa tyylilajin kimppuun sen kummempia hermoilematta. Mutta kuten Vilma Talvitie jutussa toteaa, se, mikä tuntuu itsestä hyvältä, kuulostaa usein myös hyvältä ulospäin. Juuri itsensä kuuntelemisen taito on laulussa mitä olennaisin – vaikka omalta mukavuusalueelta voi ja täytyy poistua, osaa ääntään ja tekniikkaa käyttää nykyään niin että ei kuluta väärällä tavalla herkkää instrumenttiaan. Tuntee omat kipurajansa ja vahvuusalueensa. Se on huikea oivallus ja silloin laulusta osaa ja muistaa nauttia, vaikka laulu niin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä ilmaisun väline usein onkin.
Lapsen tai koululaisen ei tietenkään kannata tai pitäisi miettiä laulua niin vakavasti – tärkeintä on muistaa vain laulaa. Eivät kai esimerkiksi markkinoiden äärimmilleen viritetty ja tuotettu päivän hittiohjelmisto (johon Talvitiekin viittaa) ja tv:n laulukilpailujen tiukat kriteerit vieraannuta meitä tästä yhdestä ihmisyyden peruskommunikoinnin tavasta liiaksi? Miten kärpäsestä tulee härkänen? Kysehän on yksinkertaisesta ja ikivanhasta tavasta kertoa tarinoita, olla yhdessä ja jakaa kokemuksia.
Kepeää kevättä kaikille,
Heidi
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka ihmettelee jatkuvasti erilaisia arkielämän musiikillisia, kulttuurisia ja sosiaalisia yhteentörmäyksiä.
Jätä kommentti