Muutoksia. Niitä on tiedossa. Paljon puhuttu koulujen opetussuunnitelma vaihtuu ensi vuonna. Siitä on puheenjohtaja Timo Kovanen kerännyt tähän numeroon kattavan tietopaketin. Toivotan tsemppiä ja voimia kaikille musiikinopettajille tämän siirtymäviidakon keskelle.
Myös Unisonon bloggarimme vaihtuu. Elina jäi äitiyslomille ja tilalle saamme musiikista ajatuksiaan meille jakamaan musiikkikasvatuksen opiskelijan ja musiikkiteatterin ammattilaisen Salla-Maria Orvaston. Tervetuloa joukkoon! Salla-Marian juttuja pääsette lukemaan tuota pikaa. Elinalle tietysti onnentoivotukset perheenlisäyksen johdosta!
Syyskuun Unisonosta löydätte lisäksi esittelyjä tulevien syyspäivien ohjelmasta. Syyspäivät koittavatkin jo ensi viikolla Oulussa (kannattaa seurata KMO:n yhdistyksen sivuilta sinne päivitettävää syyspäivien ohjelmaa).
KMOry:n hallituksen jäsen Stina Myllys on kirjoittanut kiinnostavan raportin parakkikoulun olosuhteissa ja puitteissa valmistetusta koululaismusikaalista.
Myös pitkäaikainen kolumnistimme Tuula Kotilainen palasi kevään tauon jälkeen. Hän tarttuu HS:n artikkeliin, jossa kyseltiin muistoja musiikintunneilta ja jossa monella nousi päällimmäisenä mieleen traumaattinen laulukoetilanne. Kolumnistimme kritisoi tätä artikkelin tapaa käsitellä musiikinopetusta, joka on hänen mukaansa loppuun kaluttu ja kliseinen, haitallinenkin musiikinopetuksen maineen kannalta.
Muistelen, että monella ikäiselläni, 70- ja 80-luvullakin syntyneellä on samankaltaisia hiostavia kokemuksia ja muistoja musiikintunneilta, joita HS:n juttu esittelee. Tämä koskee sekä musiikkiluokkalaisia että tavallisenkin luokan käyneitä. Itse koin musiikin musiikkiluokkalaisena jotenkin itsestäänselvyytenä, ja vaikka kaikki musiikin parissa tekeminen ei minua aina miellyttänytkään, en koskaan joutunut minkään ylitsepääsemättömän möykyn eteen, vaan musiikin parissa tekeminen ja esiintyminen olivat mielestäni aina ihan ok. No, jos tarkemmin muistelee, säveltapailu ja teoria eivät olleet aina ihan helppoja, niiden parissa tuli taisteltua enemmänkin.
Laulamisesta tulikin sitten minulle vallan tärkeä asia, ja sitä se on edelleen. Laulamisen aiheuttamat, tai sen seurauksena syntyvät psykofyysiset tuntemukset ovat melkoisesti identiteettiä määrittäviä. Kuka minä olen silloin, kun laulan? Tämä on ymmärrettävästi herkkä ja henkilökohtainen alue, ja kun laulua ja laulutekniikkaa oppii hallitsemaan ja laulamisesta nauttimaan, on se verraton tunne ja voima.
Toisaalta laulu voi olla äärimmäisen yhteisöllistä. Ei olekaan sattumaa, että juuri nyt, turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa Suomessa vauhdilla, on SPR:n taholta esitetty toiveita siitä, että vastaanottokeskuksissa pitkiä päiviä viettäville turvapaikanhakijoille voisi järjestää yhteisiä hetkiä arkisten asioiden, kuten jalkapallon peluun tai musiikkituokioiden parissa. Yhdessä kuunteleminen ja laulu yhdistävät ja tarjoavat iloa ja lohtua. Niitä kaikille kohtaloaan epävarmoina odottaville suotakoon.
Heidi
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka ihmettelee jatkuvasti erilaisia arkielämän musiikillisia, kulttuurisia ja sosiaalisia yhteentörmäyksiä.
Jätä kommentti