Meidän Festivaali järjestettiin Kansallisteatterissa 11.-12.3.2016, johon KMOlaiset osallistuivat lauantaina 12.3. Käsiohjelma kuvaa festivaalia ennakkoluulottomaksi, kulttuurielämää uudistavaksi, yhteiskunnallisesti valveutuneeksi ja poikkitaiteellisista tempauksistaan tunnetuksi festivaaliksi, joka on palkittu Finland Festivalsin nimikkeellä Vuoden Festivaali 2011 sekä vuoden 2013 valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry ja sen taiteellisena johtajana toimi Pekka Kuusisto. Käsiohjelman kuvaus festivaalista on mielestäni hyvin osuva, sillä jo pelkästään Pekka Kuusiston rönsyilevä muusikkous ja laajat yhteistyökuviot vakuuttivat heti festivaalin alusta lähtien.
Ilta tarjosi erittäin monipuolista ja osin täysin yllättävää ohjelmaa. Pekka Kuusiston soitanta pursusi aivan käsittämättömän kekseliästä, monipuolista ja heittäytyvää otetta. Hän osoitti sen, että mitä ikinä haluaakaan soittimella tehdä, se on viululla mahdollista. Hän komppasi kappaleissa kuin kitaralla konsanaan ja maalasi äänimaisemia loopperillaan. Aivan ilmiömäistä tosissaan.
Gabriel Kahanen ja Kuusiston alun duetto toi mieleen hiipivän kevään ja juuri nuppujaan paljastavat kevään ensikukkaset. Väliajan jälkeinen osa (Death speaks) taas tarjosi aivan päinvastaista tunnelmaa, mutta silti kuvailevuus oli käsin kosketeltavaa. Niin kuin Kuusisto itse kirjoittaa: ”Tulee kaunista, järkyttävää ja muuta”.
Pekka Kuusisto ilahdutti teknisen taituruutensa lisäksi myös välispiikeillään, jotka saivat yleisön hörähtelemään huvittuneesti. Seuraavaksi olikin luvassa Kuusiston sanoin ”älytöntä tinttausta ja minimalistista väijymistä ja kyttäilyä”. Vuorossa oli siis George Crumbin Black Angels, Thirteen Images from the Dark Land sähköiselle jousikvartetille. Kuusiston lausahdus esityksestä oli sanatarkka kuvaus siitä, mitä tuleman piti.
Lopuksi Pekka Kuusisto, Samuli Kosminen ja Paperi T vetivät hienon show’n täräyttämällä Kansallisteatterin katonkin raikumaan Paperi T:n riimejä esikoissooloalbumiltaan Malarian pelko.
Ilta tarjosi täyslaidallisen tekniikkaa, tarinoita ja tunnelmia. Konsertti oli maratonmittainen festarimainen musiikillisen keksinnän riemuvoitto. Loppua kohden soundikikkailut, loopperi ja efektikone olivat tulleet niin tutuiksi, ettei mikään yllättänyt enää. Meidän festari oli kuitenkin ajatuksia avartava huippuunsa hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten viilattu eheä kokonaisuus, mistä ei tunnetta puuttunut. Toivottavasti KMOlaiset nauttivat päivästä konsertin huipentamaan iltamyöhään asti. Minä ainakin nautin.
EMMI RÄISÄNEN
Kuva: © Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali.
Kirjoittaja on musiikkikasvatuksen opiskelija, joka nauttii suunnattomasti kaikenlaisesta musiikista ja on kiinnostunut opetustyön erityispedagogisesta näkökulmasta.
Jätä kommentti