BACHIN JALANJÄLJILLÄ BERLIINISSÄ JA LEIPZIGISSÄ

Bachin hauta

 

Oulun seudun musiikinopettajien eli OSMO ry:n parissa syntyi noin vuosi sitten selvä tahtotila, että nyt olisi viimein aika toteuttaa pitkään haaveiltu ulkomaan matka. Kymmenisen vuotta sitten osmolaiset tekivät edellisen kulttuurimatkan Pietariin. Vuosien mittaan ajatuksia Lontoon musikaaleista ja muista hienoista kohteista oli heitetty ilmaan, mutta keväällä 2013 suuntamme oli selvä: Berliiniin ja Leipzigiin Bachin jalanjäljille!

 

Ajatuksesta sai parhaiten kiinni Ilkka Eskelinen, jolla on vuosien kokemus leirikoulujen ja kuoromatkojen järjestämisestä. Pian osmolaisille tarjoiltiinkin sähköpostiin selvä paketti Ilkan suunnittelemaa ohjelmaa: pari yötä Berliinissä, yksi yö Leipzigissä ja varta vasten musiikinopettajille räätälöity ohjelma. Aluksi haaveilimme palkallisesta opintomatkasta, mutta taloudellisesti hankalina aikoina ja Oulun kaupungin lomautusten painaessa päälle jouduimme ottamaan hieman ommoo lommoo. Itse selvisin reilulla yhdellä virkavapaapäivällä, kun reissu ajoittui viikonlopun yhteyteen. Järjestely taisi karsia muutamia matkalaisia, mutta loppujen lopuksi meitä oli tammikuussa 2014 koolla seitsemän matkalaista: Ilkka Eskelinen Rajakylän koulusta ja Pateniemen lukiosta, Johanna Kemppainen Madetojan musiikkilukiosta, Aila Knihtilä Kastellin koulusta ja lukiosta, Mervi Paalanen Simon koulusta ja lukiosta, Leena Pääkkönen Pohjankartanon koulusta, Leena Suoranta Merikosken yläasteelta ja lukiosta ja Anna-Elina Väisänen Jokirannan koulusta ja Kiimingin lukiosta. Matkan varrella porukkaamme taidettiin luulla suomalaiseksi naiskuoroksi johtajansa kanssa.

 

Saavuimme 9.1. torstai-iltana Berliiniin ja majoituimme entisen Itä-Berliinin puolelle hotelliin. Itselleni ehkä eniten ajatuksia herättävä kohde oli vuorossa heti perjantaiaamuna, jolloin pääsimme vierailemaan Carl Phillipp Emmanuel Bach -musiikkilukiossa. ”Musikgymnasium” tarkoittaa siis entisen oppikoulumme tapaista koulua, johon hakeudutaan jo 10 vuoden iässä.  Saksalaisen järjestelmän mukaan oppilaat valitsevat jo varsin nuorena suuntautumisen lukio-opintoihin tai ammatilliselle puolelle. Meidät otti vastaan rehtori Winfried Szameitat. Koulu oli korkeatasoinen klassisen musiikin oppilaitos, jossa oppilaat saivat paljon yksilö- ja ryhmäopetusta musiikissa normaalien kouluaineiden ohella. Koulun tehtävänä oli antaa lahjakkaille oppilaille mahdollisuus opiskella musiikkia kouluaikana ja valmentautua musiikkikorkeakoulujen pääsykokeisiin. Vierailumme aikana koulussa valmistauduttiin suureen konserttiin ja pääsimme seuraamaan sekä kuoron että orkesterin harjoituksia. Ohjelmassa oli ainakin Tšaikovskia ja Haydnia. Kuorossa 10-18 -vuotiaat nuoret lauloivat yhtenäisellä ja harjaantuneella soinnilla. Kuoronjohtaja oli selvästi ammattilainen, jolta onnistui laulun opetus, johtaminen ja usealle riville kirjoitetun partituurin soitto-ongelmitta. Siinä vaiheessa hautasimme edellisenä iltana nopeasti kyhätyt suunnitelmamme, mitä olisimme laulaneet vierailulla näytteeksi suomalaisesta musiikkikasvatuksesta.

 

Saimme keskustella muutaman opiskelijan kanssa. 15-vuotias käyrätorvistityttö ja 18-vuotias kontrabasistipoika olivat todella sitoutuneita valintaansa opiskella klassista musiikkia. Heidän tähtäimessään oli ammattimuusikon ura jossain orkesterissa. Koulu oli vaativa myös siinä suhteessa, että vuosittain opiskelijoita karsittiin. Ylimmällä, meidän abiluokkaamme vastaavalla luokalla saattoi ensimmäiseltä luokalta aloittaneista oppilaista olla jäljellä enää 20 prosenttia. Tämä sai myöhemmin omat oppilaani Simossa hiljaisiksi. ”Jos me olisimme nyt Berliinissä, teistä saisi keväällä kenkää vähintään kolme…” Kouluvierailu teki vaikutuksen korkealla tasollaan, vaikka yhtymäkohtia omaan beatin kompin täyttämään kaiken kansan musiikkiluokkaani olikin vähän.

 

Anna-Elina ja Bach

 

Illalla oli vuorossa Berliinin Filharmonikoiden konsertti, joka saattoi olla once in a lifetime -kokemus. Jo ensimmäisten tahtien aikaan selvisi, minne olimme tulleet. Se soundi… Saimme kuulla Mozartin pianokonserton nro. 17 ”pianon runoilija” Menahem Presslerin soittamana. Solistilla oli ikää 91 vuotta! Väliajan jälkeen vuorossa oli Šostakovitšin sinfonia nro. 11. Tämänkään teoksen kokoista orkesteria pääsee harvoin Oulussa tai Suomessa kuulemaan.

 

Lauantaiaamuna pakkasimme laukut mukaamme ja lähdimme junalla Leipzigia kohti. Leipzigissä pääkohteemme oli Tuomas-kirkko. Pitkä historia iski viimeistään paikanpäällä tajuntaamme. Kirkon kuuluisa Tuomas-kuoro on perustettu 1200-luvulla. Kuoro on ollut jo ikivanha instituutio, kun Johann Sebastian Bach on aloittanut 1700-luvulla Tuomas-kirkon kanttorina ja Tuomas-kuoron musiikinopettajana. Saimme ystävälliseltä oppaalta oman opastuksen kirkkoon. Leipzig oli uskonpuhdistuksen tärkeitä paikkakuntia ja kirkossa oli useita aiheeseen liittyviä lasimaalauksia. Kirkko on myös J.S. Bachin hautapaikka. Bachin luut siirrettiin toisen maailmansodan loppumelskeissä turvaan Tuomas-kirkkoon kottikärrykyydillä! Tutustuimme myös vieressä olevaan Bach-museoon, joka oli moderni ja toiminnallinen. Erityisesti jäivät mieleen Bachin suvun sukupuut, joissa J.S. Bach oli vain yksi osa loputonta Bach-muusikkojen sukupolviketjua. Iltapäivällä pääsimme kuuntelemaan myös Tuomas-kuoroa, joka lauloi jumalanpalveluksessa Bachin motetin ja kantaatin.

 

Illalla ohjelmassa oli Leipzigin radio-orkesterin konsertti konserttitalo Gewandhausissa. Olimme arponeet oopperan ja konsertin välillä, mutta päädyimme konserttiin mielenkiintoisen ohjelman vuoksi. Orkesteria johti virolainen kapellimestari Kristjan Järvi ja kuulimme amerikkalaista nykymusiikkia. Steve Reich tunnettuna minimalistina oli hienoa kuultavaa ja teoksessa ”Desert Music” oli mukana mm. kaksi flyygeliä nelikätisesti soitettuna, useita ksylofoneja ja marimboja. Väliaika oli pitkä ”nimikirjoitusten jakamisen vuoksi”. Ihmettelimme hieman asiaa, kunnes loppukiitosten aikana lavalle nousi itse Steve Reich!

 

 

Sunnuntaiaamuna matkasimme Leipzigistä takaisin Berliiniin. Ehdimme katsella hieman perinteisiäkin nähtävyyksiä. Berliinin historiaan ja etenkin muurilla jaettuun ajanjaksoon tulee varmasti perehdyttyä lisääkin. Suurkaupunkielämää olisimme viettäneet pidemmänkin aikaa. Tällä seurueella pääsimme joskus etenemään edellisestä kahvilasta peräti 200 metriä kävelykatua, kun tuli vastaan jo mielenkiintoinen ruokapaikka… Palasimme neljän päivän reissultamme varmaankin neljä viikkoa virkistyneinä ja taidetta nauttineina keskelle tammikuista Oulua.

 

MERVI PAALANEN

Kirjoittaja on iiläinen musiikinopettaja ja luokanopettaja, tuore OSMO ry:n puheenjohtaja ja KMO:n hallituksen jäsen.

 

Kuvat: Anna-Elina Väisänen

 

 

 

Kategoriassa Artikkelit

Jätä kommentti