Mirjam Helin -laulukilpailu on päättynyt, yleisö sai elämyksensä ja jännityksensä ja oppikin paljon, vaikkei sitä ehkä ensisijaisesti tullut hakemaan. Kilpailun taiteellinen taso oli korkea, mikä välittyi kotoakin käsin seurattuna Yle1:n, Teeman ja netin suorien lähetysten kautta. Ohjelmista muodostui hyvin toimitettu ja hoidettu kokonaisuus, kiitos hyvin valmistautuneen toimittajatiimin.
Laulukilpailu oli miltei suora jatko kesän musiikkitapahtumille ja nyt ovat edessä Helsingin Juhlaviikot. Niiden jälkeen alkavat orkesteriemme konserttikaudet ja oopperan esitykset. Siban syyskauden konserttiohjelma on tiedossa, samoin Musiikkitalon. Joka päivä tulee postia paperilla ja netissä Helsingin tulevan talvikauden teatteritarjonnasta, lehdissä arvostellaan ja mainostetaan uusia kirjoja, taidenäyttelyitä, elokuvia… Muutaman yhdistyksen jäsenenä vastaanotan houkuttelevaa infoa tulevasta toiminnasta tai olen sellaista suunnittelemassa.
Tämän tarjonnan yltäkylläisyyden keskellä olen mietiskellyt ilmiötä, joka on ollut vahvasti esillä jo pitemmän aikaa: taiteen ja kulttuurin suuri merkitys ihmiselle. Välillä tuntuu kuin olisi keksitty jokin ihmelääke. Toukokuussa Hesarin kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen totesi lauantaiesseessä (HS 24.5.14): ”Taiteen hyvinvointivaikutuksista puhuvat nyt niin poliitikot kuin taiteilijatkin. Taidetta viedään hoitolaitoksiin ympäri maata. Hyvinvointitaide on muotia.” Jutussa kartoitetaan toimintoja, joita järjestetään ihmisille, jotka eivät pääse kokemaan taidetta. Taustana on tutkimuksen todistusta siitä, että taiteella, sen vastaanottamisella ja sen tekemisellä on positiivisia vaikutuksia ihmisen henkiseen ja fyysiseen puoleen. Siitä on hyötyä ja sen tulee olla kaikkien saavutettavissa, joten sitä on tuettava asianmukaisesti. Hyvinvointia edistäville, hoitolaitoksissa tapahtuville hankkeille on jaettu tukea viitisen vuotta, ensin opetus- ja kulttuuriministeriöstä, nyt Taiteen edistämiskeskuksesta, ja sekä raha että toiminta ovat kasvaneet.
Meille musiikkia opettaneille ja musiikkielämää sekä eläneille että seuranneille tässä asiassa ei ole mitään uutta. Me, niin kuin monet muutkin, tiedämme, että musiikki – ja muukin taide, vaikuttaa syvästi ihmiseen kaikissa ikävaiheissa ja edistää hyvää elämää. Sen on meille opettanut oma kehityksemme, koulutus ja työ, jota on tehty lasten, nuorten ja aikuistenkin parissa. Se tieto löytyy myös historiasta, kirjallisuudesta, tieteistä.
Nyt voimistunut hyvinvoinnin ja taiteen yhteyden hehkuttaminen heijastaa aikaamme. Hyvinvoinnin ja terveyden vaalimiseen keskittyvä liikehdintä on milteipä ottanut uskonnon paikan elämässä, joten siihen tematiikkaan kytkeytyminen on mielekästä. Toisaalla vaikuttaa lama, joka saa taidetahot pelkäämään muutenkin tiukalla olevaan alaan kohdistuvia leikkauksia ja taide-elämän kuihtumista. Taideyliopiston julkaisun Issuen toukokuun numeron teemana on raha, ja se keskittyy selvittämään mm. opiskelijoiden työllistymistä ja taiteellisella työllä elämistä eivätkä luvut ole rohkaisevia. Vertailussa musiikkiala eli Sibelius-Akatemiasta valmistuneet pärjäävät parhaiten, mihin vaikuttaa mm. musiikkialalla hyvin työllistävä opetuskenttä, joka sekin kyllä kokee supistamista. Työllistymislukujen valossa voi olettaa, että sosiaali- ja kulttuurialalle kehitettävä taidetoiminta nähdään lupaavana työllistäjänä. Siinä myös uusin menetelmin – kiertuein, kertaluontoisten projektein jne. toimivat muut taidealat voivat kokeiluluonteisuuteen vedoten päästä osille rahanjaossa.
Uhkien ja mahdollisuuksien tiedostaminen edellyttää puolensa pitämistä ja uusia aseita. Musiikilla on ilman muuta ollut erittäin hyvä asema Suomessa mutta siinä on se paha puoli, että se voi panna muita miettimään, miksi niin, ja miten muillakin aloilla päästäisiin samaan. Jos resurssit niukkenevat, voi olla että niillä joilla on vakiintunutta eli rahoja sitovaa toimintaa, joutuvat luopumaan toisten hyväksi. Se on nähty jo koulujen tuntijakojen yhteydessä – ”hyötyaineiden” ja muiden aineiden taisteluissa. Pedagogien ja asiantuntijoiden omakohtainen, pehmeämmillä argumenteilla varustettu kokemustieto ei ehkä riitä eikä ole noussut riittävästi barrikadeille, joten kun tiede ja lisääntynyt tutkimus tarjoavat kovaa faktaa ja hyötynäkökohtia, niitä kannattaa seurata ja valistaa päättäjiä entistä järeämmällä tiedolla ja ajan henkeä vastaavalla otteella. – Kunhan ei sodalla eikä ampumalla toisia alas!
Strategia kuulostaa selvältä, mutta kun on ihmisistä kyse, ei se ole niin yksinkertaista. On tiedostettava se, että taiteen maailmassa tieteen kieli ei miellytä kaikkia eivätkä kova fakta ja hyöty ole kaikille tärkeimpiä asioita. Kaupallisuus ja markkina-ajattelu vieraannuttavat, jopa pelottavat. Luovassa työssä ja kokemuksessa on oma mystiikkansa, jota ei saisi sanoin ja mittatikuin sorkkia. Taiteilijalla tulee säilyä vapaus työskennellä oman valintansa mukaan. Musiikkia – ja taiteita, ei saisi välineellistää. – Näkemyseroja ja mielipiteitä löytyy ja keskusteluyhteyksien luomiseen on tarvetta alan sisälläkin.
Siteeraan Eero Hämeenniemeä, ote on hänen virkistävästä kirjastaan Tulevaisuuden musiikin historia vuodelta 2007.
”Rohkenen olla sitä mieltä, ettei musiikki ole olemassa jotta ihmisten työteho kasvaisi, terveys paranisi ja että äänitemyynti piristäisi vähittäiskauppaa. Säveltaiteella saattaa olla kaikki nuo suotuisat vaikutukset, mutta viime kädessä musiikilla on mielestäni niin suuri itseisarvo, ettei sen olemassaoloa tarvitse perustella millään muulla. Musiikki on olemassa jotta olisi musiikkia.”
”Kuvittelisin, ettei varmaan ole vaikeata saada useimpia meistä myöntämään musiikin itseisarvoa. Kokonaan toinen juttu onkin sitten se, olemmeko valmiit maksamaan tuon itseisarvon ylläpitämisen hinnan. Musiikkielämä tuottaa arvoa, mutta se kuluttaa rahaa, ja nykymaailmassa raha tuntuu olevan kulttuuriarvoja korkeammassa kurssissa.”
Palaan siihen, mistä aloitin: syksyn musiikki- ja taidetarjontaan. ”Tuotteita” on tarjolla, minun odotetaan kuluttavan niitä, jotta tarjonta voisi jatkua ja voisimme kaikki hyvin. Kesällä olen tankannut ahkerasti: olen lukenut paljon ja hoitanut itseäni musiikilla ja muillakin taiteilla Kuhmossa, Savonlinnassa, Sysmässä, Heinävedellä ja Kuopiossa. Oopperan ystävänä minulla oli onnea: näin Savonlinnassa loistavan Madama Butterflyn. Se olisi erinomainen katsottava ensikertalaiselle oopperavieraalle, – yhtä hyvä kuin Taikahuilu, mutta erilainen. Sopisi erityisen hyvin nuorille aikuisille ja vanhemmillekin oikein hyvin. Tapahtumasarja on ajaton ja pakottaa kohtaamaan enimmäkseen ikäviä tosiasioita: kulttuurien erilaisuus, alistuminen, hyväksikäyttö, uhrautuminen, itsekäs ja epäitsekäs rakkaus. Se ei ole kaunis tarina. Mutta siinä tapahtuu taiteen ihme: Puccinin upea musiikki on melodista, hyvin soivaa ja laulajille täydellisesti istuvaa, sopivasti japanilaisen musiikin vaikutteilla maustettua. On myös kiitettävä Puccinin luottolibretistien osuutta samanaiheisen näytelmän muokkaamisessa oopperaksi. Ohjauksella onnistutaan usein pilaamaan hyvä ooppera, mutta tällä kertaa siltä vältyttiin. Ei sormella osoittelevaa kikkailua eikä konstailua: Butterfly on onnistuneimpia näkemiäni produktioita Olavinlinnassa ja Helena Juntunen teki loistavan nimiroolin. Jo etukäteen minua muistutettiin ottamaan nenäliina valmiiksi esiin loppukohtausta varten sillä esityksissä oli nähty raavaitten miestenkin kyynelehtivän! Tässä tullaan niille mystisille alueille, joita vaikeuttavat taiteen kokemisen analysointia: kyynelet oopperan lopussa, – mikä sen parempaa!
Tänä syksynä Helsingissä tapahtuu iso muutos musiikin kuuntelun ja opiskelun osalta: syyskuun alusta Pohjoisen Rautatiekadun eli R-talon ovet sulkeutuvat musiikilta. Suuren remontin kohteena olevan Eduskuntatalon väki ja toiminnot muuttavat R-taloon. Remontti alkaa syksyllä, eduskunta muuttaa sisään keväällä 2015 vaalien jälkeen ja viipyy siellä 4 vuotta. Evakkovierailun jälkeen talo suunnitelmien mukaan palautetaan musiikkiyliopiston käyttöön mikä sekin vaatii vuoden mittaisen palauttamisremontin. R-taloa korvaavat tilat ovat valmistuneet N-taloon, Nervanderinkadulla sijainneen entisen SYK:n taloon, joka on remontoitu Siban käyttöön. Sinne siirtyvät nyt syksystä kirkkomuusikkojen opetus, osa musiikkikasvatuksen opetusta sekä monenlaista instrumenttiopetusta. – R-talon käytöstä poistumisen myötä häviää siis myös Helsingin paras resitaalisali viideksi vuodeksi. Sibelius-Akatemian konserttitoimintaa on tarkoitus siirtää entistä enemmän Musiikkitalon saleihin ja mahdollisesti myös vuokrattaviin muihin ulkopuolisiin salitiloihin. Suurten muutosten kuvioon liittyy myös Töölönkadun talosta luopuminen sitten kun R-talo on taas Sibelius-Akatemian käytössä.
Tuula Kotilainen
Vararehtori emerita
MO
Jätä kommentti