Ristiin, jos ei suorastaan rastiin

Elokuun alussa kävin Savonlinnassa katsomassa oopperajuhlilla vierailleen pietarilaisen Mihailovski-teatterin Jevgeni Onegin –esityksen. Ohjaaja Andriy Zholdakin näkemys ei, – kuinka nyt sanoisin, – jättänyt välinpitämättömäksi. Siinä oli todellakin nimenomaan katsomista moneen suuntaan: lavalla esiinnyttiin livenä mutta linnanseinän korkuinen valkokangas heidän yläpuolellaan näytti samassa kerronnan tahdissa etenevää videointia Pietarin kotiteatterissa tehdystä produktiosta, joka oli viitteellisesti epookkiin sijoitettu. Olavinlinnan lavalla kuorolaiset, roudarit ja roolien esiintyjät olivat asuiltaan arkista tätä päivää. Sivutilat toimivat kulissivarastoina, joista tuotiin ja vietiin esityksen aikana tarvittavaa tavaraa edestakaisin. Esitys oli toimintaa tulvillaan, hulvatonta symboliikkaa, joka taatusti piti hereillä. Mutta oli myös pakko sulkea silmät monta kertaa, jotta pääsisi keskittymään siihen, että kyseessä on ooppera: Tshaikovskin upeaa musiikkia, ja sitä paitsi oikein hyvin esitettyä. – Siitä en siis pitänyt, että vilisevä visuaalinen tarjonta, johon sisältyi myös paljon melua, kolinaa, räiskettä ja laukauksia, häiritsi musiikkia. Tässä esityksessä musiikki lähinnä säesti, mistä oikeudenmukaisuuden nimissä ei oopperassa ole kyse. Nuoret laulajat ja orkesteri olivat sinänsä hyviä.

Tämä kokemus on ollut mielessä elokuun alun uutisvirtojen äärellä, joita teemoittaa koulujen alkaminen. Samoin kuin kuvatussa oopperaesityksessä, aiheet lentävät ympärillä eri suuntiin, eikä tiedä, mihin tarttua. Mikä on isoa, mikä pientä, mikä tämän päivän vanhemman henkilökohtaista toivetta, mikä yksittäisen poliitikon, puolueen, aate- tai harrastusryhmän, kansallisen koulutus- ja sivistystavoitteen tai hallitusohjelman tavoitteen mukaista. Kuten: koulupäivän alkamisaikaa pitäisi muuttaa, jotta lapsilla olisi aikaa roikkua yöllä netissä ja vähän nukkuakin, – kesälomia muuttaa jotta elinkeinoelämä ja huvipuistot pärjäisivät, peruskoulua pitäisi jatkaa vielä vuodella, opettajilla pitäisi olla valtuuksia poistaa aseet lasten koululaukuista, ruotsinkieli pitäisi poistaa, – ei kun säilyttää, ei kun vaihtaa se venäjään, ei kun aloittaa kieliopetus paljon aikaisemmin… Tai miten olisi paluu kotiopetukseen! Rauhallisen järkeväksi koin Jyväskylän emerita professori Lea Pulkkisen mielipidekirjoituksen (HeSa 15.8.13) joustavan koulupäivän eduista. Se kun perustui 10 vuotta sitten kentällä tehtyyn kokeiluun ja asianmukaiseen raportointiin. Koulujen iltapäivätoiminnan kehittämisessä olisi taidekasvatusta ajatellen hyvä ajankohtainen pointti se, että mahdollistettaisiin muiden, esim. alueellisten taidetoimijoiden yhteistyö koulun kanssa. Koulun kertotoiminta ei tietenkään ole mikään uusi keksintö, entisaikoina sitä oli ja se merkitsi paljon hyvää nuorille. Pulkkisen, ja aiheeseen liittyen myös mm. sosiologian professori Harriet Strandellin kirjoitusten koin edustavan enemmän näkemystä kuin mielipidettä, vaikka ne sen otsikon alla julkaistiinkin. – Näkemystä saisi olla, ja sen rakentamiseen tulisi saada mukaan myös opettajien ajatukset ja kokemukset. Niitä ei ainakaan lehtijutuissa näy.

Mutta viuhukoon kotimaassa vaikka miten paljon näitä kehittämis- ja muutos -tarpeita ristiin rastiin, yksityisiä tai yleisiä, se ei näytä estävän suunnittelemasta suomalaisen koulutuksen myymistä ulkomaille. Ei vain koulutusta vaan myös siihen liittyvää materiaa arkkitehtuuriin saakka. Hankkeesta päätellen koululaitoksemme onkin siis kelvollinen jopa vientituotteeksi. Vai ollaanko sitä markkinahenkisesti myymässä alta pois, jo vanhentuneena tuotteena? Jos näin, sopisi ehkä aloittaa homekoulujen rakentamisosaamisen myynnillä…?

Päätän tekstini tuoreella, ristiriidattomalla oopperakokemuksella Helsingin Juhlaviikkojen alkumetreiltä. Richard Straussin harvoin kuultu ooppera Daphne perustuu antiikin taruun, kestää vajaat kaksi tuntia ilman väliaikaa ja vaatii loistavat esittäjät. Hyvin meni! Kansallisoopperan orkesteri pääsi montustaan oikealle konserttilavalle Musiikkitaloon, sai johtajakseen Susanna Mälkin ja nimirooliin Soile Isokosken. Toteutus oli konserttiversio eli ei näyttämöllinen vaan tyylikkäästi viitteellinen hyvin harkituin valo- ja väriefektein ja liikkumisin tilassa. Pääasia oli musiikki, ja siitä saatiin nauttia ehjästi ja syvästi. Kiitokset Juhlaviikoille.

Tuula Kotilainen
MO
Vararehtori emerita

Kirjoittajan kuva

Kategoriassa Tuulan kolumni

One Response to “Ristiin, jos ei suorastaan rastiin”

  1. Ossi Korhonen

    Onko mahdollista saada Tuula Kotilaisen yhteystiedot. Hän saattaa muistaa minut Kuopiosta 50-luvun koulumailmasta ja myöhemmistä asioista 60-luvulta Helsingistä.
    On asioita, joita haluaisin tarkistaa

    Vastaa

Jätä kommenttisi artikkeliin Ossi Korhonen

Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.