Joulu lähestyy, on aika ajatella lahjoja. Ja lahjakkuutta. Ajatustyö sai minut seuraamaan The Voice Kids -kilpailua, mikä puolestaan sai minut vääntelehtimään. Seurauksena oli voimakas muistelurupeama hyvin erilaisesta musiikin opetus- ja opiskelumaailmasta.
Minulla oli ilo työskennellä Sibelius-Akatemiassa nuorten soittajalahjakkuuksien parissa, sillä tehtäviini kuului mm. nuorisokoulutuksen johtaminen. Parinkymmenen vuoden aikana hyvin tutuiksi tuli muutama sata koululaista, 7-vuotiaista abeihin ja Etu-Töölöstä Rovaniemelle, joita yhdisti se, että koulunkäynnin ohessa he opiskelivat vakavasti musiikkia Helsingissä. Vuosikausien ajan näiden nuorten lauantaiohjelmana oli tulla soitto-, teoria- ja orkesteritunneille akatemiaan. Jos kotipaikka oli kauempana, matkaan meni useita tunteja. Jonkun matka alkoi jo perjantai-iltana yöjunassa ja paluu venyi myöhään lauantai-iltaan. – Kun puhutaan työn sankareista, minulle nämä nuoret olivat sellaisia.
Noita nuoria seuratessa tulin erinäisiä kertoja miettineeksi lahjakkuutta, sen ilmenemistä ja toteamista. Eläkkeelle päästyäni purin kokemukseni nuorisokoulutusta käsitteleväksi kirjaksi, johon kertyi tietoa nuorilta opiskelijoilta, heidän opettajiltaan, vanhemmiltaan ja lahjakkuuden tutkijoilta. Kari Uusikylä, joka ansiokkaasti ja painokkaasti on tuonut esiin taidekasvatuksen merkitystä ja tutkinut lahjakkuutta, kuvaa sen olemusta toteamalla, että monista, jotka ovat syntymälahjakkaita (engl. gifted) ei ikinä tule erityislahjakkaita, talentteja (engl. talented), koska he eivät kehitä kykyjään, treenaa ja innostu.” Tuhansien tuntien harjoittelun jälkeen nuoresta voi tulla aika hyvä muusikko, mutta uskon, että huiput ovat myös poikkeuksellisen gifted eli syntymälahjakkaita. Se usein yhdistyy vielä poikkeuksellisen hyvään ympäristöön.”
Uusikylä totesi, että lahjakkuuden määrittelystä on muitakin mielipiteitä. Hänen mielestään lahjakkuudessa osa on fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, jotka ovat ihmisen geeneissä. Harjoittelun suuri määrä ei selitä tuloksia. ”On ihan mahdottomuus jonkun kaksikymppisen loistavan muusikon kohdalla sanoa, kuinka monta prosenttia siinä on synnynnäistä ja montako treenattua. Ja onko sillä väliäkään viime kädessä. Eikö olisi ihanne, että luotaisiin monenlaisille ihmisille halu antautua musiikille.”
Oma suuri elämykseni nuorista lahjakkuuksista oli todeta intohimo, voima ja määrätietoisuus, joilla nuori omistautuu soittamiselle. Akatemiaan tullessaan heillä oli jo takanaan tehokas opiskeluaika musiikkiopistoissa. Akatemiaan on kova karsinta, sen läpäisy kannusti menemään eteenpäin kaikin voimin, ”hullun lailla”, niin kuin muuan nuori sellisti sanoi. Tavoite oli jatkuva edistyminen, johon sisältyi myös ihmisenä kasvaminen, opettajien ja kodin tuella. Elämä pyöri soittamisen ympärillä ja samankaltaisten soittajakaverien seurassa siivet kasvoivat. Yhteisö oli tärkeä sillä muusikko voi harjoittelussaan olla yksinäinen.
Noina nuorisokoulutusvuosina sain myös tietoa siitä, mitä musiikillisesti erityislahjakas kokee koulussa. Oli oppilaita, joille koulun musiikinopetus ei antanut juuri mitään, koska he olivat niin syvällä soittamisessaan ja omassa musiikissaan. Suretti, kun aika usein vastauksena musiikkituntien sisällöistä oli lakoninen: Levyraateja! Moni musiikinopiskelija ei osallistunut koulun vapaaehtoiseen musiikkiin ollenkaan. Valinnat eivät välttämättä johtuneet musiikkituntien sisällöstä, vaan siitä, että piti saada aikaa omalle harjoittelulle. Todella ikävä oli kuulla tai lukea rivien välistä niistä kokemuksista, joissa nuori lahjakkuus joutui silmätikuksi ja kiusatuksi. Viulukoteloa kantava nuori saattoi todella pelätä omaa kouluaan. Se saattoi johtaa siihen, että oppilas pyrki salaamaan soittamisensa, ja paikkakunnalta muuttoon. Musiikkilukioiden määrän lisääntyminen helpotti joskus elämää. – Joukosta erottuvan nuoren tilanne on nuoriso-ongelmien myötä noussut erityisen huomion kohteeksi. Tänään voi todeta, että jos kiusatut viulistit ja tietokonenörtit selviävät ehjin nahoin, myös henkisesti, ja sitten menestyvät, he kelpaavat kansallisiksi ylpeydenaiheiksi ja suomalaisen koulutuksen menestystarinan sankareiksi. Sellaista se on elämä!
Onneksi kaikilla ei ollut ikävää kerrottavaa. Oli ilo kuulla, miten muskareilla, musiikkiluokilla ja hyvällä musiikinopettajalla oli joillekuille ollut suuri merkitys varhaisvaiheessa. Monissa kouluissa joustettiin hienosti musiikin vakavan opiskelun ja varsinkin matkustamisen takia. Tajuttiin, että nämä nuoret käyvät kahta koulua, ja oli helppo joustaa, kun kyseiset oppilaat hoitivat koulunsa hyvin. Musiikin opiskeluhan opetti nuorta ihmistä käyttämään aikansa hyvin ja keskittymään tekemisiinsä. Yleistä oli, ja on varmasti edelleenkin, että nuoret lahjakkuudet eksisteerasivat koulunsa musiikkielämässä esiintyjinä. Se saattoi olla joskus rankkaakin, sillä harjoitukset ja varsinkin pianistioppilaiden lukuisat säestystehtävät aiheuttivat aikatauluongelmia akatemiassa käymiselle. Yleinen ilmiö viimeistään lukiovuosina olikin siirtyä iltalukioon, jolloin voitiin omistaa päivän paras aika soittamiselle.
Hyvän todistuksen koulun merkityksestä kertoi äskettäin hienoa uraa tekevä Camilla Nylund: laulaminen oli hänelle rakasta pienestä pitäen ja siihen sai lisämahdollisuuksia kuorossa. Laulutunnit hän aloitti harvinaisen varhain, jo 14-vuotiaana, ja kävi ensimmäisellä ulkomaisella opintomatkalla 15-vuotiaana Roomassa. Kotikaupunki Vaasan oopperan esityksissä hän oli mukana kuorolaisena. Kun koulussa tehtiin musikaali Jesus Christ Superstar, jossa hän lauloi Magdalenan roolin, selvisi, että tämä on sitä mitä hän haluaa tehdä: oopperaa.
Kuten Uusitalo sanoo, ihminen on syntyessään varustettu tulevaisuutensa eväillä. Niissä on hyvää ja pahaa, lahjoja yhtä hyvin kuin alttiuksia sairauksiin. Ympäristö, koti, koulu, sattuma vaikuttavat jatkoon. Jos erityistaipumukset havaitaan ajoissa ja niitä aletaan kehittää, hyvä juttu. Varsinkin aloilla, joissa motoriikan merkitys on tärkeä.
Musiikin osalta tässä maassa on toimittu hyvin: mahdollisuuksia harrastamiseen ja hyvään koulutukseen on ollut joka puolella tarjolla. Yleissivistävän koulun osuus on painottunut enemmän koko ikäluokkaa ja heterogeenisiä ryhmiä kohtaavan opetuksen antamiseen kuin erityislahjakkuuksien hoitoon – näin muissakin aineissa. On Suomelle kunniaksi, että on kehitetty musiikin varhaiskasvatusta, musiikkiluokkia ja muita tehostetun opetuksen muotoja täydentämään yleistilannetta, joka on haavoittuvainen esimerkiksi resurssien, muuttuvien tuntimäärien jne. suhteen. – Taas kerran on sellainen tilanne: ilmassa on uhkia ja käydään ikävää, jopa vihahenkistä keskustelua. Esimerkiksi musiikin tehostettua opetusta pidetään elitistisenä ilmiönä. Tässä harmittaa ensinnäkin sanan väärä käyttö. Eliitti on nykyään negatiivinen ilmaus, mitä se oikeasti ei ole, vaan hyvin konkreettinen ja informatiivinen: se tulee valitsemista merkitsevästä sanasta. Lahjakkuuden olemassaolo merkkaa ihmisen: olet ”valittu” liikunnallisesti, musikaalisesti, matemaattisesti jne. Eliitin pohja on jo syntymässä ja saaduissa ominaisuuksissa. Viisasta koulutuspolitiikkaa on se, että ”valitut” pääsevät löytämään ja kehittämään lahjaansa ajoissa. Mahdollisuuksia siihen joka alalla pitäisi nimenomaan lisätä, ei vähentää. Lahjakkuus on vaihteleva luonnonvara, sen määrää ei voi etukäteen arvioida eikä siihen käy kvartaaliajattelu. Pitää hyväksyä, että aika sitten näyttää, kenestä tulee mitä. Joka tapauksessa joukosta löytyy aina jokunen timantti.
Tuula Kotilainen
MO
Vararehtori emerita
Jätä kommentti