Hei kaikille!
Elina lähti äitiyslomalle ja uskoi blogipaikkansa minulle. Äärimmäisen otettuna otan blogistin paikan vastaan. Näin ensimmäisessä blogitekstissä haluan esitellä itseni teille.
Alkuun muodolliset tiedot: Olen Salla-Maria Orvasto, ja opiskelen musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Ennen Sibelius-Akatemiaa olen tehnyt kymmenen vuotta uraa musiikkiteatterialalla ja myös opiskellut kyseisen alan tutkinnon Lahden Ammattikorkeakoulussa. Toiselta ammatiltani olen siis näyttelijä ja teatterintekijä. Olen pääinstrumentiltani laulaja (laulan sekä pop/jazzia että klassista), ja syventymiskohteinani ovat Sibelius-Akatemiassa pop/jazz-laulupedagogiikka sekä musiikkiterapia. Olen opettanut niin ryhmiä kuin yksittäisiä oppilaitakin, toiminut todella erilaisissa työympäristöissä ja luon ja testaan tällä hetkellä materiaaleja ja metodeja musiikki-, taide- ja luontopedagogiseen sähköiseen kirjasarjaprojektiin nimeltä Vaarin Saari. Lisäksi syksyn ajan opetan musiikkia Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa, opetan lauluoppilaita, vedän erilaisia kursseja sekä teen äänitöitä. Opinnoissa meillä on tänä vuonna edessä muun muassa perusharjoittelu alakoulussa sekä didaktiikkaa ja musiikkikasvatuksen teoreettisia opintoja, musiikin opintojen lisäksi.
Sitten epämuodollisempi tieto: minulla on uskomattoman vaikea suhde tietotekniikan kanssa. Olen alkanut uskoa vakavasti, että lähetän elektroniikkaan jotakin energiaa, joka saa tietokoneet ja puhelimet pokkuroimaan minua vastaan. Siksi jouduin kirjoittamaan tämänkin tekstin uudelleen, kun upouusi MacBook Pro’ni jostain syystä poisti tallennetun tekstini yllättäen jonnekin bittimaailman syövereihin. On myös mahdollista, että eräs tahattomasti välillä hankala oopperaklovni Fi-Fi on käynyt syömässä tekstini. Fi-Fi puhuu vain solmisaatiokieltä ja kärsii silloin tällöin kielimuurista ihmisten seurassa. Ehkä Fi-Fi ajatteli, että syömällä herkän ja kauniin tekstin hän yhtäkkiä osaisi puhua herkkää ja kaunista ihmisten kieltä. Kunhan vain löydän sen pienen vekkulin jostakin, se saa kyllä selittää suunsa puhtaaksi! Joka tapauksessa pyydän anteeksi, että ensimmäinen tekstini rönsyilee pahemman kerran.
Minun on tunnustettava teille heti jotain: minusta ei todellakaan pitänyt tulla opettajaa. Lapsena ilmoitin isona ryhtyväni milloin arkeologiksi, kirjailijaksi, kuvataiteilijaksi tai säveltäjäksi, milloin näyttelijäksi ja milloin uudeksi Maija Hapuojaksi (meillä oli kotona Heikki Sarmannon Syksy ja muita lauluja -älppäri, jota rakastin yli kaiken ja jolla Maija lauloi).
Opettajan ammatti oli minulle lapsesta asti jo pelkkänä ajatuksenakin karmiva. Tyrkyttää nyt kymmenille epämotivoituneille ja levottomille lapsille samoja asioita vuodesta toiseen. Äärimmäisen tylsää ja hermoja riepovaa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi opettaa musiikkia! Minulle musiikki oli lapsena äärimmäisen helppoa, ja jo ala-asteikäisenä pystyin solmisoimaan vauhdista minkä tahansa kuulemani kappaleen. Musiikin numeroni oli musiikkiluokilla ja -lukiossa aina kymppi. Pienestä asti olen käyttänyt musiikkia ja muita taiteita itseni ilmaisemisen välineinä, sellaisina, joihin voin purkaa tuntojani ja etenkin luovuuttani, ja joiden kautta pystyn tutkimaan maailmaa ja ihmisyyttä. Miksi pilata tämä kaikki nautinto pistämällä omaa kallisarvoista aikaansa omasta mielestänikin tylsän klassisen musiikin historian ja monille aivan liian vaikeatajuisen musiikin teorian opettamiseen? Ajan voisi käyttää musiikista nauttimiseen, musiikin luomiseen juuri sillä tavalla kuin itse haluan juuri niin taitavien muusikoiden kanssa kuin itse haluan. Ei. Minusta ei milloinkaan, ei ikipäivänä tulisi musiikinopettajaa.
Niinpä melkein heti lukion jälkeen päädyin unelma-alalleni teatteriin. Tein unelmaproduktioita ja unelmaroolejakin, sain pukeutua unelmarooliasuihin, säveltää unelmamusiikkeja unelmalastennäytelmään, päädyin opiskelemaan musiikkiteatteria unelmakouluun ja valmistuin virallisesti unelma-ammattilaiseksi. Teatteri kuitenkin muuttui jossain vaiheessa unelmasta painajaiseksi. Huomasin, että ala ei vastannut kuvitelmiani. Minä en näyttele lavalla saamani huomion takia, vaan luomisen ilon, ihmisyyden ja maailman tutkimismahdollisuuksien ja leikistä nauttimisen takia. Lisäksi näyttelijä ei pysty työllään antamaan yleisölle omaa viestiään vaan toimii vain välineenä. Musikaaliala on myös todella kilpailuhenkinen, mikä likaa välillä hyvin pahasti työilmapiiriä, välillä vain jatkuvan egoilun, välillä jopa kiusaamisen muodossa (ja minä oikeudenmukaisuutta, aitoa tasa-arvoisuutta ja ihmisarvon tukemista kannattavana henkilönä inhoan seurata läheltä tuollaista toimintaa voimatta tehdä sille suuremmin mitään). Aloin myös kaivata todellista, ajatuksia vaihtavaa kommunikaatiota näyttämökommunikaation sijaan. Huomasin, etten enää jaksakaan elää jatkuvassa illuusiossa, vaan tarvitsen vastapainoksi myös todellista elämää ja laajempaa luovuuden soveltamista. Kuusipäiväisessä työviikossa, töiden kestäessä aamukymmenestä käytännössä iltakymmeneen, todelliselle maailmalle mustan laatikon ulkopuolella ei jää erityisen paljon aikaa.
Tein musiikkiteatteriopintojeni kirjallisen opinnäytetyön laulamisen oppimisesta; siitä mutkittelevasta ja monitasoisesta, välillä todella rankastakin oppimispolusta, jonka itse olin siihen mennessä kulkenut. Lauluopinnoissani olen törmännyt moniin oppimisvaikeuksiin ja oppimista sekä edistäviin että häiritseviin tekijöihin. Tutkin musiikkipsykologiaa ja monia oppimiseeni vaikuttaneita tekijöitä. Totesin, että musiikillisten asioiden, ja etenkin ilmaisullisen instrumentin opiskelu on hyvin henkilökohtainen ja identiteettiin kiinnittyvä prosessi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen: oma historia, oma temperamentti, oma oppimistapa, opettajan ja oppilaan välinen kemia, elämäntilanne, opiskeluympäristö, opiskeltava musiikki, opiskelun tarjoamien flow-kokemusten määrä, musiikin aiheuttamat henkiset, psyykkiset ja fyysiset prosessit. Nyt pohjaan oman opettamiseni hyvin paljon näihin tekemiini löytöihin.
Kiinnostuin musiikkiterapiasta, ja päädyin opiskelemaan musiikkiterapian perusopintoja Sibelius-Akatemiaan. Olin myös vuosien aikana silloin tällöin pitänyt erilaisia workshopeja liittyen näyttelijäntyöhön, ja lopulta uskaltauduin ottamaan lauluoppilaita, vaikka pelkäsin suurta vastuuta oppilaan äänestä ja identiteetin ohjaamisesta. Tieto todella lisää tuskaa. Huomasin itsessäni elävän aika hyvän pedagogin, joka kykenee hyödyntämään herkkyyttään, tarkkavaistoisuuttaan ja luovuuttaan oppilaiden hyväksi. Seuraavana keväänä yllätin itseni hakemasta Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmään, ja syksyllä aloitin opinnot.
Koen musiikkipedagogiikassa olevan valtavasti mahdollisuuksia, niin toteutustavoiltaan kuin vaikutuksiltaankin. En ole hylännyt aiempaa ammattiani, vaan jatkan sitä uusien opintojen ohessa sekä sovellan sen antamia oppeja musiikkipedagogiikkaan. Teatteri on antanut minulle yllättävän paljon valmiuksia, jotka soveltuvat suoraan opettamiseen. Aion kirjoittaa tästäkin aiheesta täällä myöhemmin enemmän. Tällä hetkellä työstän ja testaan materiaaleja alakoulu- ja päiväkoti-ikäisille lapsille sekä heidän opettajilleen ja vanhemmilleen suunnattuun projektiini nimeltä Vaarin Saari. Tavoitteenani on luoda mobiililaitteille ja tietokoneille ladattavissa oleva julkaisusarja, joka toimii koulun ja kodin yhteiskasvatusmateriaalina, ja joka kehittää niin musiikillisia, motorisia, sosiaalisia, luovia kuin tiedollisiakin taitoja suhteessa itseen ja ympäröivään maailmaan ja etenkin luontoon. Projekti tulee vaatimaan paljon aikaa ja teettämään vielä enemmän työtä ennen sen julkaisemista, mutta tunnen siihen kutsumusta. Olen oivaltanut viime vuosina aineidenvälisyyden ja musiikin vaikutusmahdollisuuksien yhdistämisen potentiaalin, enkä voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Kukaan ei vielä tiedä mihin projektini johtaa vai johtaako se mihinkään. Olen kuitenkin päättänyt yrittää.
Pienenpieni oopperaklovni Fi-Fi, hänkin seikkailee Vaarin Saaressa. Fi-Fi kiersi pari kesää sitten Suomea ystävänsä Mi-Min kanssa, mutta nyt hän on eksynyt maskotikseni ja istui kotoa lähtiessäni takan kulmalla leikkien takan koristeellisten luukkujen olevan suuret oopperan ovet. Onneksi luukut ovat niin tiukat, ettei Fi-Fi saa niitä auki. Muuten minua saattaisi kotiin palatessani olla vastassa sekä pieni nokinen klovni että yhtä nokinen koti. ”Fi-Fi laa-laa Lo-fa-ra” (suom. ”Fi-Fi on maailman suurin oopperadiiva”) Fi-Fi jankutti ja vinkui pikkuruista palovaroitinta muistuttavalla äänellään Yön kuningattaren aariaa. Se on meillä arkipäivää. Ei hetkeäkään ilman musiikkia tai kommelluksia. Tai no, ehkä joskus pieni hetki.
Nyt suuntaan vielä hetkeksi tuohon kesäiseen syysilmaan. Ihanaa syksyn aloitusta teille kaikille ja musisoinnin ja opettamisen iloa!
Rakkaudella,
Salla-Maria
Päivän inspiraatiobiisi (joka löytyy myös Spotifysta): Michel Legrand: Dingo (Theme) Levyltä The Music Of Michel Legrand (2011)
Olen Salla-Maria, kolmekymppinen musiikkikasvatuksen opiskelija Sibelius-Akatemiasta. Pohjakoulutukseltani olen musiikkiteatteritaiteilija, ja perustan pedagogiikkaani myös teatterin kautta oppimiini ilmiöihin.
Jätä kommentti