Vuosi on lopuillaan. Kohta vuoden ajan olen saanut olla Unisonon päätoimittajana. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Lehden kannalta se tarkoittaa muutoksia. Tämä vuoden neljäs ja viimeinen numero on toinen uudenlaista verkkolehtilaatuaan, ja itse olen sitä mieltä, että uusi konsepti toimii mukavasti. Toivottavasti te lukijat olette samaa mieltä. Muutokset tuovat aina uuden opettelua, ja Unisonokin hakee nyt uutta omaa linjaansa. Annetaan sille vähän aikaa. Kuulutin jo aiemmin tulevien teemanumerojen perään, mutta uusien sivujen sisäänajo ja omaksuminen ovat vaatineet sen verran, että vielä ei ole teemanumeroa ehditty koostaa. Sellaisenkin aika tulee vielä.
Jos katsotaan tämän numeron sisältöä ja päätellään sen perusteella jotakin musiikkikasvatuksen tilanteesta Suomessa, näyttää se mukavan monisäikeiseltä. On yhdistyksen syyspäiväraporttia ja osallistujien palautteita sieltä. On Elinan raporttia Romanian opetuskeikasta, joka vaikutti menneen erinomaisesti ja yhteistyö niiltä tiimoilta jatkuu. Tuulan kolumnissa puhutaan nuorten lahjakkuudesta, ja samasta aiheesta mainitsi Jouko Törmäläkin, Musiikkiluokkien historia -kirjan kirjoittanut eläkkeellä oleva musiikinopettaja, jonka haastattelu tästä numerosta myös löytyy.
Suomalaisia huolettaa juuri nyt suomalaisten koululaisten heikkenevä sijoittuminen Pisa-tutkimuksessa matematiikan ja luonnontieteiden osalta. Nämä ”kovat” tieteet ovat perinteisesti symboloineet kansainvälistä kilpailukykyä ja tiettyä uskottavuuttakin. Toisaalla on sitten taideopetus, joka myös puhuttaa. Timo Kovanen ja Tuula Kotilainenkin pohtivat palstoillaan musiikin ja sen opetuksen vakavasti otettavuutta ja toisaalta jopa elitististä leimaa. Näiden kahden ääripään välillä tasapainoilu on haastavaa. Mutta kuten järjestyksessään ensimmäisillä Valtakunnallisilla Musiikkikasvatuspäivillä todettiin, vuorovaikutuksen ja talkoovoiman merkitys on korvaamatonta. Ilman niitä ei olisi näitä Musiikkikasvatuspäiviäkään toteutettu. Emmehän unohda sitä muillakaan musiikin, saati elämän, osa-alueilla? Pidetään musiikistamme ja yhteistyöstä kiinni!
Unisono haluaa näin vuoden loppuun toivottaa oikein hyvää joulua ja voimia alkavaan uuteen vuoteen. Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme, musiikin organisaatiotahoille ja opettajille, oppilaille ja kaikille lukijoille! Palataan ensi vuonna,
Heidi Horila
P.S. Pieni elämysmatka loppuun: lokakuussa kävin Pikku Kakkosen konsertissa 3-vuotiaan tyttäreni kanssa Turun Logomossa. Konserttien järjestämisestä on tässä numerossa juttua. Kyseinen konsertti oli mittakaavassaan tyttärelleni ensimmäinen laatuaan, eikä jättänyt kylmäksi. Suuri salillinen lapsia ja vanhempia lauloi ja tanssi yhdessä tv:stä tuttujen esiintyjien kanssa, ja vaikka keskivaiheen vähän isommille lapsille suunnattu Risto Räppääjä –osuus ei 3-vuotiaalle ollut se ykkösjuttu, konsertin kesto ja kokonaisuus kaikkineen oli kuitenkin juuri sopiva. Konsertin jälkeen sai aulassa tavata konsertissa esiintyneitä eläinhahmoja, ja tulipa mukaan muistoksi konsertista korttikin. Tästä tapahtumasta puhutaan meillä kotona vieläkin.
Toisenlainen kokemus lapselle oli Hevisaurus-konsertti marraskuussa, tällä kertaa Turun Konserttitalossa. ”Räyh!” huusi monisataapäinen yleisö yhdessä saurus-bändin kanssa. Jos laulattavat tenavia perinteiset lastenlaulut, niin tekevät myös nämä hurjat jurakauden monsterit. Mielestäni on vain rikkaus, että lapsille on tarjolla kaikenlaisia musiikkielämyksiä, iloisia, sympaattisia ja riehakkaita. Eri vaikutteista voi lapsi rakentaa oman musiikillisen tarinansa. Pääasiahan on, että musiikkia kuulee ja erilaisia konsertteja pääsee kokemaan.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka ihmettelee jatkuvasti erilaisia arkielämän musiikillisia, kulttuurisia ja sosiaalisia yhteentörmäyksiä.
Jätä kommentti