Niin kuin varmaan moni muukin, musiikkikasvattaja ohjaa jossain vaiheessa työuraansa muskareita. ”Muskariahan nyt jokainen osaa vetää”, olen kuullut sanottavan. Ja perään vielä tokaistu: ”Voi kuinka suloista, siellä on varmasti niiiin söpöjä lapsia!” Vastaukseni molempiin toteamuksiin on: Ei. Ei osaa, eikä ole.
Olen opintojeni ohella opettanut musiikkia yksityisessä musiikkikoulussa nyt vuoden ajan. Työ on ollut minulle erinomainen mahdollisuus päästä soveltamaan oppimiani tietoja ja taitoja sekä yksityisoppilaiden että ryhmien kanssa. Lisäksi se on ollut paikka päästä kokeilemaan ja mokailemaan turvallisessa ympäristössä. Soiton- sekä laulunopetus ovat pakottaneet pohtimaan itseäni ihmisenä, pedagogina ja muusikkona. Jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet ovat tehneet jokaisesta soitto- tai laulutunnista omanlaisensa. Aivan erityisesti minua on haastanut Rokkimuskari-ryhmäni, jonka ohjaajana toimiminen on ollut elämäni haastavimpia työkokemuksia.
Rokkimuskari jo nimensä puolesta vetää tavallista vilkkaampia lapsia mukaan. Lapset tulevat paikan päälle adrenaliinipiikissä ja odottavat innolla että pääsevät hakkaamaan rumpuja, heti! Pettymys on suuri, kun vuoroa joutuukin odottamaan ja rumpujakin saa soittaa vain maltillisesti. Kuulo on kaikilla koetuksella, kun joku päättää päräyttää kunnon soundit. Lapset ovat olleet myös harvinaisen ”tyylitietoisia”: ei mitään peruslastenlauluja, kiitos! Rokkia ja riehumista olla pitää! Rokkimuskarin ideana on siis päästää lapset kokeilemaan oikeita bändisoittimia ja musisoimaan rokimpia kappaleita, vaikka ikää olisi vasta viisi vuotta. Kymmenen 5-6-vuotiaan vesselin kanssa toimiminen yksin ei ole ollut yksinkertainen temppu. Vielä tähän päivään mennessä en ole keksinyt toimivaa reseptiä sille, miten saisin nämä kaikki palaset koottua ja hallittua. Oivalluksia matkan varrelta on kuitenkin tullut:
1) JONOSSA SISÄLLE LUOKKAAN on ollut toimiva tapa saada lapset edes hieman rauhoittumaan ennen soittoon tai leikkiin ryhtymistä. Alkulaulu oli lasten mielestä typerää, joten jätin sen jo varhaisessa vaiheessa pois.
2) LIIKUNNALLINEN LEIKKI heti alkuun. Suurimmat energiat ulos, jotta musisoinnista tulisi edes jotain. Pienen opetustilan vuoksi olemme soittaneet muun muassa ilmakitaraa ja rumpuja, kävelleet, hyppineet ja ryömineet musiikin tahdissa. Olemme leikkineet kehää kiertäviä formula- ja ralliautoja, kapteeni käskee -leikkiä ja poliisia ja rosvoja.
3) KAIKILLA OMAT RUMPUKAPULAT mahdollistaa yhteissoittamisen ja sen, ettei tekemisen puutteessa rynnätä ”purkamaan kaappeja”. Myös piirustuspaperia ja värikyniä on hyvä olla lähettyvillä.
4) RUMPURYTMITAVUT LASTEN KEKSIMINÄ auttaa lapsia muistamaan rytmin paremmin. Rytmiä soveltamalla eri instrumentteihin saadaan helposti soitettua yhdessä vaikkapa levymusiikin päälle.
5) MINIKOINEN BASSO JA KITARA ovat ehdottomat näin pienien kanssa.
6) KUULOSUOJAIMET PÄÄHÄN, kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että ryhdytään tosissaan soittamaan. Jytä on kova!! Muutoin olen vaatinut, että äänenvoimakkuus pysyy kuulolle siedettävällä tasolla.
7) FRÖÖBELIN PALIKAT – mikä ihana yhtye! Antaa paljon hyviä teemoja muskaritapaamisen suunnittelulle. Reippaiden ja rokahtavien kappaleiden mukana on kiva liikkua ja soittaa.
8) LASTEN LAULUJA (sittenkin) on helppoa naamioida rokiksi, kunhan välisoittona soitetaan välillä We Will Rock You
9) ÄLÄ UHKAILE huonosta käytöksestä, koska et ehdi tai voi kuitenkaan toteuttaa uhkaustasi. Kehu hyvästä käytöksestä.
10)KUN PEUKKUNI ON YLHÄÄLLÄ, kaikki lapset nostavat soittimensa ylös. Silloin on noin 15 sekuntia aikaa kertoa seuraavan toiminnan ohje tai lopettaa kerta. Loppuun tehdään jono ovelle ja kiitetään tapaamisesta rytmileikin muodossa.
Minulta, perinteiseltä kuorotytöltä Rokkimuskarin ohjaaminen on vaatinut verta ja hikeä. Lapset – miten vaativa ja rehellinen yleisö! Jokaisen viikon jälkeen olen kuitenkin ollut hämmästynyt siitä, miten näiden pienten riehakkaiden kaverusten energiasta on saanut jälleen inspiraatiota ja iloa. On näiden rokkimuskarilaisten ansiota, että sisäinen rokkiriiviöni on päässyt valloilleen ja pystyn huutamaan JAU!!
Elina
Kirjoittaja on valmistunut luokan- ja musiikinaineenopettajaksi Turun yliopistosta, ja haluaa nyt ja tulevaisuudessa rohkaista ihmisiä löytämään musiikista iloa ja voimavaroja elämään
Jätä kommentti