Sattuipa KMO:n syyspäivillä sellainenkin, että kolme norssilaista musiikinopettajaa eri puolilta Suomenmaata kokoontuivat hetkeksi yhteen. Kävi siinä jutustellessa ilmi, että aika erilaisia polkuja tulevat musiikinopettajat pedagogisissa opinnoissaan kulkevat. Silloin ilta päättyi selkeästi kesken, eikä kieli kääntynyt kaikkia kurssikoodeja tavaamaan. Päätettiin sitten Jyväskylän kollegoiden kanssa, että tehdäänpä oikein lehteen selostus keskisen Suomen aineenopettajan pedagogisista kiemuroista, eihän sitä tiedä vaikka vastaavanlainen kirjoitelma tulisi joskus Helsingistä ja Oulustakin!
Ohjattu harjoittelu
Rami-Jussi Ruodemäki,
Musiikinopettaja Jyväskylän normaalikoulun ylä- ja alakoulussa sekä lukiossa.
Normaalikoululla tapahtuva ohjattu harjoittelu tapahtuu kolmessa vaiheessa jotka ovat
Orientoiva ohjattu harjoittelu, Ohjattu perusharjoittelu ja Ohjattu syventävä harjoittelu.
Ensimmäinen orientoiva vaihe tehdään perusopintojaksolla, kaksi muuta aineopintojaksossa.
Orientoiva ohjattu harjoittelu suoritetaan yleensä toisena tai kolmantena opiskeluvuonna. Orientoivaan vaiheeseen kuuluu neljä opetustuokiota ja yksi kokonainen pidettävä tunti. Tuokiot saavat kestää muutamasta minuutista puoleen tuntiin, tarkkaa aikarajaa ei ole. Opetustuokioiden aiheet ovat uuden laulun opetus, soittostemman harjoituttaminen, kuuntelutehtävä ja musaliikunta. Kokonaisen tunnin toiminnan harjoittelija saa suunnitella itse. Kaikki viisi opetuskertaa pyritään järjestämään samalle luokalle. Varsinaisen harjoittelun lisäksi opiskelijat osallistuvat sekaryhmätyöskentelyyn, jossa tarkkaillaan omaa nimikkoluokkaa ja keskustellaan eri teemoista tarkkailtavan luokan luokanohjaajan johdolla. Sekaryhmät on koottu kaikkien aineiden harjoittelijoista.
Varsinaisena opetusharjoitteluvuonna suoritetaan sekä perusharjoittelu että syventävä harjoittelu. Ensimmäisessä syksyn harjoittelujaksossa opetustunteja on 14, kevään jaksossa 18. Musiikissa olemme päätyneet ratkaisuun käsitellä opetustunteja yhtenä 32 tunnin möhkäleenä, joka jaetaan siten, että jokainen harjoittelija saa kolme opetusryhmää joista jokaiselle pidetään 10-12 tuntia. Jokainen saa yhden opetusryhmän ala- ja yläkoulusta ja yhden lukiosta.
Saadun palautteen perusteella ratkaisumme on ollut toimiva. Aiempinakin vuosina opiskelijapalaute oli muuten hyvää, mutta 4-5 tunnin mittaiset jaksot yhdelle opetusryhmälle koettiin liian lyhyinä. Näitä kuitenkin väistämättä tuli silloin kun toteutimme harjoittelun siten, että yksi ohjaaja hoiti syksyn 14 tuntia ja toinen ohjaaja kevään 18 tuntia.
Tärkeä peruspilari harjoittelukokonaisuudessa on joustava yhteistyö OKL:n kanssa. Norssin ja OKL:n ohjaajat tapaavat vähintään pari kertaa vuodessa yhteissuunnittelupalaverissa ja etsien konkreettisia rajapintoja joissa opetustyö ja uusin kasvatustieteellinen tutkimus voivat kohdata.
Opehuoneopinnot, ainepedagogiikka ja soveltava harjoittelu
Sanna Salminen,
Yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos
Jyväskylässä aineenopettajien pedagogisissa opinnoissa on sukellettu ilmiölähtöisyyden maailmaan jo muutaman vuoden ajan. Taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin opiskelijat kuluttivat luentosalien penkkejä ja tenttasivat kasvatustieteen kirjallisuutta. Nykyään eri aineiden aineenopettajaopiskelijoista kootaan Opehuoneita, jotka intensiiviviikoilla opiskelevat elämyksellisten harjoitusten siivittämänä vuorovaikutukseen ja ryhmän ohjaamiseen liittyviä taitoja. Kaikki toki pohjautuu viimeisimpiin tutkimuksiin, mutta opittavat asiat tulevat kokemusten kautta paremmin ”iholle”. Opehuoneissa esimerkiksi opitaan kuuntelemaan toista haastavassakin tilanteessa, ratkotaan monenmoisia kriisejä ja opitaan huomioimaan erilaiset ihmiset sekä opetuksessa että työyhteisössä. Yhdessä eri aineiden opettajaopiskelijat myös kehittävät opetusta, jossa ainerajat unohdetaan ja kunkin asiantuntemus valjastetaan yhteisten oppimisprosessien suunnitteluun ja toteutukseen.
Opehuoneiden rinnalla toimii aktiivisesti musiikinopettajaopiskelijoiden oma aineryhmä, jossa kokeillaan erilaisia nimenomaan musiikinopetukseen liittyviä menetelmiä, kehitetään musiikinopetusta, pohditaan omaa opettajuutta ja musiikinopetuksen mahdollisuuksia sekä tuetaan toinen toisiamme. Pedagogisten aineopintojen runkona kulkee portfoliotyö, jossa nivotaan yhteen niin harjoittelukokemuksia, opehuonetyöskentelyssä opittua kuin ainepedagogiikkaankin liittyvää opetusfilosofista ajattelua. Jokainen opiskelija tekee opetuskokeilun, jonka myötä haastaa itsensä uusille pedagogisille vesille ja peilaa kokeilun myötä syntyneitä kokemuksiaan aihetta tukevaan tutkimukseen.
Vuoden päätteeksi opettajaopiskelijat suuntaavat soveltavaan harjoitteluun, jonka tavoitteena on saada tuntumaa työyhteisön toimintaan laajemminkin kuin oppituntien ja opetustehtävien näkökulmasta. Koulujen ohella musiikinopettajat ovat suunnanneet tämän harjoittelun aikana mm. musiikkioppilaitoksiin, kansanopistoihin, kansalaisopistoihin ja onpa lähes vuosittain joku uskaltautunut ulkomaille saakka. Opiskelijapalaute musiikinopettajien pedagogisten opintojen kokonaisuudesta on viime vuosina ollut hyvin positiivista ja erityiskiitoksen saa Normaalikoulun ja OKL:n sujuva yhteistyö.
Näkökulma luokan- ja aineenopettajan musiikinopetuksen ohjaukseen
Henna Mikkonen
Musiikinopettaja Jyväskylän normaalikoulun alakoulussa.
Olen jo usean vuoden ajan saanut olla aitiopaikalla seuraamassa opettajuuden kasvua hyvin erilaisista musiikillisista taustoista tulevien opiskelijoiden kanssa norssin alakoulussa. Olen kuullut ja nähnyt monet itkut ja hammastenkiristykset opetusharjoittelun alussa, mutta toisaalta saanut olla todistamassa ihan uskomattoman erilaisia musiikintunteja ja riemunkiljahduksia – eikä pelkästään lasten suusta vaan myös opiskelijoiden.
Musiikki koetaan luokanopettajaopiskelijoiden keskuudessa yhdeksi haastavimmiksi aineiksi opettaa varsinkin, jos opiskelijalla ei ole omasta mielestään tarpeeksi omaa musiikillista taustaa. Itse yritän kannustaa kaikkia opiskelijoita löytämään oman tiensä ja tapansa toimia juuri niillä vahvuuksilla, joita heiltä itseltään löytyy, eikä se välttämättä aina ole soitto- tai laulutaito. Ei ole häpeä käyttää valmista materiaalia ja taustalevyjä, jos se vapauttaa opettajan toimimaan ryhmän kanssa omana itsenään eikä vain pianon tai jonkin muun soittimen takana pelokkaana ”eiku-tankkaajana”. Tärkeintä on olla läsnä oppilaita varten juuri siinä hetkessä. Luokanopettajaksi opiskelevilla on myös etunaan se, että he pääsevät näkemään ja opettamaan oppilaita myös muiden aineiden tunneilla. Tällöin ilmiölähtöisyyteen ja integrointiin eri oppiaineiden välillä saadaan vieläkin huikeammat puitteet, vaikka musiikki itsessään onkin jo hyvin ilmiölähtöinen aine.
Musiikinopetus koetaan joskus hyvin erilaisena muihin aineisiin verrattuna myös musiikkiin erikoistuneiden opiskelijoiden näkökulmasta, olivatpa he luokanopettajiksi tai aineenopettajiksi opiskelevia. Usein musiikintunnit ovat eri luokassa kuin muut tunnit ja toisaalta myös opettaja vaihtuu. Nämä seikat saattavat vaikuttaa joidenkin luokkien työrauhaan. Raskaimmiksi opiskelijat kokevatkin juuri työrauhan säilyttämisen luokassa vaikkapa musiikinopetuksen yhden yleisimmän asian, soitintenjaon organisoinnin yhteydessä tai siirtymätilanteissa.
Opetusharjoittelun ohjaajan roolissa olen saanut olla tekemisissä niin onnistumisten kuin lannistumistenkin kanssa. Sekä luokanopettajaksi opiskelevien että musiikin aineenopettajaksi opiskelevien opiskelijoiden kanssa keskustelemme ohjaustilanteissa hyvin samanlaisista asioista työrauha- ja organisointiasioiden suhteen. Sen sijaan musiikin aineenopettajaksi opiskelevan opiskelijan kanssa pohdimme usein yhdessä vaikkapa sovituksia tai ylöspäin eriyttäviä materiaaleja ja niiden käyttöä kun taas ei-musiikkiin erikoistuva luokanopettajaksi opiskeleva haluaa keskustella enemmänkin siitä, kuinka hän selviää musiikintunnista ilman, että hän soittaa mitään. Keskustelut ovat keskenään hyvin antoisia myös minulle itselleni, sillä myös ihan tavallinen koululuokka koostuu hyvin heterogeenisestä oppilasaineksesta, ja kaikille oppilaille olisi löydettävä sellainen asia musiikissa, joka on juuri se ”oma juttu”, olipa se sitten soittamista, laulamista, musiikkiliikuntaa, kuuntelua tai vaikkapa omaa keksimistä eri tavoin toteutettuna.
Joskus luokanopettajaksi opiskeleva, joka on kauhukseen saanut kuulla hänellä olevan opetusharjoittelussaan musiikkia, on kirjoittanut loppuraportissaan, että hän on eniten oppinut itsestään ja ryhmänhallinnasta juuri musiikintunteja suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Joku onkin joskus todennut mielestäni erittäin osuvasti, että kaikkien opettajien ja opettajaksi opiskelevien pitäisi päästä opettamaan musiikkia jossakin elämänsä vaiheessa, halusipa sitä tai ei.
Täältä tullaan kouluelämä!
Sampo Hankama,
Musiikinopettaja Jyväskylän normaalikoulun ylä- ja alakoulussa sekä lukiossa.
Väliotsikko kuvastaa tilannetta sekä opetusharjoittelijan että omasta näkökulmastani, sillä aloitin uudessa työtehtävässä Norssilla musiikinopettajana ja opetusharjoittelun ohjaajana tänä syksynä. Paljon on uutta omaksuttavaa ja kova haipakka päällä, mutta fiilismittari on kuitenkin pysynyt selkeästi vihreällä.
Alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa toimivana harjoittelukoulun musiikinopettajana havaitsen päivittäin kuuluvani laajaan opettajayhteisöön, jossa hyörii luokan- ja aineenopettajia, yliopiston didaktikkoja sekä opetusharjoittelijoita. Yhdessä yritämme löytää ovelia tapoja pistää koulun oppilaat hommiin kasvatustavoitteen mukaisesti. Uutena opettajana olen saanut verratonta tukea konkareilta, jotka neuvojensa lomassa ovat kannustaneet minua tekemään hommat omalla tavallani. Itseasiassa melko samankaltaista viestiä pistän eteenpäin omille ohjattavilleni.
Ohjaustilanteissa puretaan kokemuksia, jaetaan ideoita. Tunteetkin ovat pelissä. Opettajan persoonan integroituminen aineenhallintaan ja pedagogiseen toimintaan on vuosia kestävä prosessi. Kaikkea ei voi imaista sisään kerralla, vaan on annettava aikaa oivalluksille, jotka saattavat muhia pitkäänkin ennen kuin ne tulevat osaksi käyttötietoa. Tästäkin syystä haluan harjoittelutuntien palautteessa ennen kaikkea kehua ja kannustaa, koska uskon että siitä jää lämmin jälki. Joku harjoittelija haluaa tietää, mitä ”virheitä” hän teki opetustunnillaan, ikään kuin olisi olemassa yksi oikea tapa toimia. Ihmistyössä on kuitenkin melkein aina monta erilaista tapaa tehdä jokin asia hyvin, mikä on lohduttava ajatus omaa tietään etsivälle. Koen olevani tässä tehtävässä etuoikeutettu, sillä opin joka päivä itse uutta harjoittelijoilta ja kollegoilta, tuoden samalla omaakin kortta kekoon. Opettajatiimissä puuhaaminen on tehokasta ja yhteisö myös kantaa jäseniään vaikeidenkin hetkien yli.
Opetuksen kehittämisen ja tutkimisen eetos tuntuu koulussamme vahvana. Jatkuvan muutoksen tilan voi ajatella lisäävän opettajan työn kuormittavuutta. Itse ajattelen sen kuitenkin ensisijaisesti tarkoittavan tietynlaista vapautta. Meille on annettu lupa ”kokeilla juttuja”. Omilla opetustunneillani haluan paitsi onnistua, myös rohkeasti epäonnistua. Seuraavankin viisauden opin eräältä opiskelijaltani: mennään välillä rytisten metsään, mutta tuodaan sieltä puolukoita mukana pois tullessa!
Jätä kommentti